Euroviisuissa huijaaminen vaikeaa: ”Saa olla kyllä aikamoinen kikkailija”

Euroviisuissa huijaaminen on tehty vaikeaksi, kertoo Yleisradion Euroviisuista vastaava tuottaja Anssi Autio. Hänen mukaansa esimerkiksi Ylessä Euroviisujen pistelaskennassa on läsnä poliisi.

– Kyllä siinä aikamoinen kikkailija saa olla, jos yrittää huijausta. Puhelinoperaattoreilta tulee äänestystiedot ja kyllähän siitä joka tapauksessa jää jonnekin jälki, että kuinka paljon ääniä on annettu ja mitä on ilmoitettu eteenpäin kilpailun järjestäjille.

Asia nousi esille, kun Euroviisujen järjestäjien mukaan kilpailussa tapahtui viime vuonna huijausyritys. Euroopan yleisradioliiton EBU:n mukaan vilppi saatiin estettyä turvatoimilla.

Huijausta yrittänyttä maata ei kuitenkaan pystytty osoittamaan.

Jo heti Euroviisujen päätyttyä viime keväänä alkoi liikkua huhuja mahdollisesta huijauksesta. Tuolloin epäilykset kohdistuivat Azerbaidzhaniin, joka sijoittui kilpailussa toiseksi.

Ylen Autiokaan ei tarkkaan tiedä, millainen huijausyritys on ollut kyseessä. Hänen käsityksensä mukaan joku maista on yrittänyt ostaa tiettyä äänimäärää.

– Epäilykseni on, että jostain on huomattu tulleen iso äänimäärä. Mutta sitähän ei ole pystytty todistamaan, että mistä äänimäärä on tullut ja kuka sen on manipuloinut.

Euroviisujen sääntöjä tiukennetaan

Euroviisujen sääntöjä ollaan kiristämässä viime vuonna tapahtuneen huijausyrityksen vuoksi.

Euroopan yleisradioliiton EBU:n mukaan tulevaisuudessa huijausta yrittävän maan televisioyhtiö voi saada porttikiellon kilpailuun kolmeksi vuodeksi. Televisioyhtiöt ovat vastuussa rehdistä ääntenlaskennasta omaan maansa osalta.

Autio toteaa olevansa tyytyväinen uusiin sääntömuutoksiin.

– Ensin (uutisen kuullessani) minulle tuli harmistus siitä, että miten voi olla tällainen systeemi näin isossa kilpailussa. Sääntöjen pitää olla sellaiset, että niihin voi luottaa. On todella hienoa, että EBU puuttuu nyt sääntöihin ja ottaa tiukemman linjan niiden suhteen.

– Muitakin sääntömuutoksia voi olla tulossa ja joka vuosihan niitä sääntöjä korjataan pikkuisen. Itselläni on sellainen käsitys, että isompiakin muutoksia voi olla luvassa.

Suurin rangaistus on Aution mukaan kuitenkin se negatiivinen julkisuus, joka kohdistuu huijausta yrittäneeseen maahan.

– Maan imago kärsii tällaisessa ison kolauksen. Kyllähän nyt jo - vaikka suoranaisesti syyllisiä ei olekaan todistettu - Azerbaidzhanille on suoranainen mainetappio, että heitä edes epäillään huijauksesta.

Lue myös:

    Uusimmat