Eurovaalikuviot vielä levällään pienemmissä puolueissa

Eurovaalien ehdokasasettelu on vielä avoinna pienemmissä puolueissa. Ehdokkaan saaminen läpi pienemmille puolueille tulevissa eurovaaliessa on entistä hankalampaa kun Suomen paikkaluku EU-parlamentissa putoaa kahdella.

EU ei enää ole pop

Eurovaalien ehdokasasettelu on pienemmissä puolueissa vielä melko levällään. Syksyn mittaan pidettävissä puolue-elinten kokouksissa listoja täytetään, mutta ehdokaspaikkoja aiotaan jättää täytettäviksi vielä kevään puolelle. Ehdokkaan saaminen läpi on pienemmille puolueille tulevissa eurovaaleissa entistä vaikeampaa, kun Suomen paikkaluku EU-parlamentissa putoaa kahdella neljääntoista.

Vasemmistoliiton puoluesihteerin Aulis Ruuthin mukaan puolueella on seitsemän varmaa ehdokasta, joista tunnetuimmat nimet ovat puolueen nykyinen europarlamentaarikko Esko Seppänen ja kevään vaaleissa eduskunnasta pudonnut puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen. Myös veteraanikansanedustaja Esko-Juhani Tennilä harkitsee vakavasti ehdokkuutta.

Vihreät hyvässä vauhdissa

Vihreillä ehdokasasettelu on puoluesihteeri Ari Heikkisen mukaan hyvässä vauhdissa. Molemmat nykyiset euroedustajat Matti Wuori ja Ulla-Maija "Uma" Aaltonen ovat itseoikeutettuja ehdokkaita. Muitakin kovia nimiä on listalle tulossa.

Takavuosien ympäristöministerin Pekka Haaviston ehdokkuus on Heikkisen mukaan erittäin todennäköistä. Istuvien kansanedustajien osalta neuvottelut ovat pisimmällä Irina Krohnin ja Anni Sinnemäen kanssa. Astrid Thorsin tultua valituksi kevään vaaleissa eduskuntaan RKP joutuu yrittämään uuden ruotsinkielisten edustajan saamista europarlamenttiin. Tähän mennessä ehdolle on asettunut julkisesti vasta pari nimeä, puolueen varapuheenjohtaja Jan-Didrich Åker-Blom ja Närpiön kaupunginjohtaja Gustav Skuthälla. Myös keväällä eduskunnasta pudonnut Håkan Nordman on tiettävästi kiinnostunut. Puoluesihteeri Berth Sundströmin mukaan keskusteluja on käyty positiivisessa hengessä noin 15 henkilön kanssa, jotka voivat tulla halutessaan itse julkisuuteen koska tahansa - sillä riskillä, että puoluehallitus ei nimeä heitä.

Julkisuudessa on puhuttu mm. entisen ministerin Pär Stenbäckin ehdokkuudesta. Sundström myöntää, että myös puolueen nykyinen puheenjohtaja ja ministeri Jan-Erik-Enestam on pohtinut ehdolle lähtöä. Kokoomus ja RKP kilpailevat EU-asiantuntija Alexander Stubbin saamisesta ehdokkaaksi. Sundström ei myönnä tältä osin peliä vielä menetetyksi kokoomukselle.

RKP:lle eurovaalit ovat hieman ongelmalliset, koska puolueella on toimintaa vain rannikkoseuduilla. Sundströmin mukaan puolueella on kuitenkin sisämaassakin sellaista kannatusta, joka ei realisoidu eduskuntavaaleissa. Esimerkiksi Tampereella menee vaaleista toiseen tuhatkunta ruotsinkielistä ääntä ruotsia kotikielenään käyttävälle kokoomuksen Kimmo Sasille.

Kristilliset ahdingossa

Kristillisdemokraattien tilanne on vaikea ilman vaaliliittoa ja euroedustaja Eija-Riitta Korholan erottua puolueesta ja lähtiessä mahdollisesti kokoomuksen ehdokkaaksi. Puheenjohtaja Bjarne Kallis lähtee itse ehdolle ja yrittää saada ehdokaslistalle muutaman muunkin kansanedustajan.

Kevään vaaleissa eduskunnasta pudonnut puolueen nykyinen varapuheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen lähtee ehdolle, samoin ilmeisesti toinenkin pudokas, entinen ryhmäjohtaja Jouko Jääskeläinen. Eniten tuskaa vaalit tuottavat perussuomalaisille.

Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan puolueella on kolme vaihtoehtoa vaalien osalta: oma lista, vaaliliitto jonkun muun puolueen kanssa tai vaalien kokonaan väliin jättäminen. Istuvat kansanedustajat eivät ehdolle lähde. Oman ehdokkaan saaminen läpi on perussuomalaisten kannatuksella ilman vaaliliittoa ja Tony Halmeen kaltaista vetonaulaa käytännössä jokseenkin mahdotonta ja vaalikampanjointiin käytetyt rahat menisivät sikäli hukkaan.

Soini myöntää myös, että "eurovaalit eivät tätä väkeä oikein sytytä". Kunnallisvaalit menevät tärkeysjärjestyksessä kirkkaasti edelle, hän linjaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat