Eurovaaleissa lähes 230 ehdokasta

Ehdokasmäärä nousi selvästi vuoden 1999 vaaleista.

Kesäkuun eurovaaleissa on ehdokkaita selvästi enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 1999. Ehdokasasettelun määräajan päätyttyä tänään vaaleista vastaavalle Helsingin vaalipiirilautakunnalle toimitettiin 13 eri puolueen ehdokaslistaa.

Listoille on nimetty yhteensä 227 ehdokasta. Ehdokasmäärä on kasvanut siten huomattavasti viime vaaleista, joihin asetettiin 140 ehdokasta.

Eduskuntapuolueiden seitsemällä listalla ehdokkaita on 140. Eduskunnan ulkopuolisten ryhmien listoilla paikkaa europarlamentista havittelee 87 tarjokasta.

Yhteisellä listalla vaaleihin lähtevät vain kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Kristillisdemokraateilla on listalla 15 ehdokasta ja perussuomalaisilla viisi. Kaikilla muilla eduskuntapuolueilla on nyt täydet listat. Pienistä ryhmistä myös SKP ja Köyhien asialla -puolue ovat haalineet kokoon täyden 20 ehdokkaan listan.

Kansanedustajat tyrkylle


Myös panostus ehdokasasetteluun on eri luokkaa edellisiin eurovaaleihin nähden. Ehdolle on marssitettu muun muassa 14 nykyistä kansanedustajaa, joukossa kaksi puoluejohtajaakin. Niin sanottujen julkkisehdokkaiden määrittely on jossain määrin tulkinnanvaraista, mutta myös heitä löytyy moneen lähtöön. Kokoomuksen listalla selvimpiä tapauksia lienevät urheilutoimittaja Viivi Avellan, ralliautoilija Juha Kankkunen, muinainen iskelmätähti Jukka Kuoppamäki ja tv-meteorologi Lea Saukkonen.
SDP:ssä julkkisehdokkaan mitat täyttävät tv-juontaja Maria Guzenina ja nykyinen tietovisailujuontaja Lasse Lehtinen, jos miehen pitkä ura kansanedustajana tässä yhteydessä sivuutetaan. Keskustan vetonauloina ovat tv-suosikit Riitta Väisänen ja Kari Salmelainen. Pakan jokeri löytyi vielä viime tingassa RKP:ltä: persoonallinen tv-maailmanmatkaaja Folke West. Piskuinen SKP on jälleen saanut ehdolle rockmuusikko Kari Peitsamon.

Euroopan parlamentin vaalit pidetään sunnuntaina 13. kesäkuuta. Suomesta parlamenttiin valitaan nyt EU:n laajentumisesta johtuen vain 14 edustajaa, eli kaksi aiempaa vähemmän.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 04.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat