Euroseteleistä löytynyt virheitä ja eroavaisuuksia

Osasta 500 euron seteleitä puuttuu niiden aitouden varmistava hologrammi. Kymmenen euron seteleissä puolestaan saattaa havaintojen mukaan olla eroja hologrammin sijainnissa.

Suomessa eurosetelit painava Setec Oy korvaa Suomen Pankille kustannuksia, joita 500 euron (noin 3000 markkaa) setelissä ilmenneestä virheestä on sille aiheutunut.

Johtaja Tommi Nordberg Setecistä kertoo, että yhtiöllä on Suomen Pankin kanssa normaali sopimus, jossa on pykälät esimerkiksi laatuvirheistä ja myöhästymisistä. Suomen Pankin rahahuollosta vastaava johtaja Matti Louekoski nosti korvausasian esille Taloussanomien haastattelussa tänään.

-Se on oikeutettu ja asiallinen vaatimus, Nordberg sanoi. Hän ei ryhtynyt arvioimaan, millainen rahallinen menetys yhtiölle on setelivirheen myötä tulossa.

-Enemminkin se on imagohaitta, joka kohdistuu valmistajaan, Nordberg jatkaa.

Kovin työläästä tarkastusurakasta ei Nordbergin mukaan kuitenkaan ole kysymys, koska 500 euron seteleitä on liikkeellä vasta 100 000 kappaletta, ja seteleistä puhuttaessa se on Nordbergin sanoin "mitättömän vähän".

-Siinä puhutaan työpäivistä eikä viikoista tai kuukausista. Tilanne olisi ihan toinen, jos kysymyksessä olisivat olleet esimerkiksi 20 tai 50 euron setelit, joita on liikkeellä pankkiautomaattien kautta. Voisi sanoa, että onni onnettomuudessa, että virhe kävi juuri tuon tuotteen kohdalla, Nordberg toteaa.

Virheellisistä seteleistä puuttuu sen oikeaan alareunaan kuuluva kiiltävä aitoustekijä eli hologrammi. Ensimmäinen virheseteli paljastui torstaina Vihdin Nummelassa. Suomen Pankin ja Setecin sisäisissä tarkastuksissa löytyi perjantaina yhteensä runsaat parikymmentä virheseteliä lisää.
Suomen Pankki on ilmoittanut tarkistavansa siellä olevat 500 euron setelit viikonvaihteen aikana.

Myös 10 euron seteleissä ehkä eroja



Myös kymmenen euron seteleissä saattaa olla Suomessa eroavaisuuksia. Sekä Suomen Pankki että Suomen Tietotoimisto saivat asiasta tänään yleisön ilmoituksia. Havaintojen mukaan kymmenen euron setelin hologrammi saattaa sijaita eri seteleissä eri kohdissa. Hologrammi löytyy setelin etupuolen oikeasta reunasta.

Setec Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Lignell toteaa, että seteleissä on "oma toleranssinsa". Tämä merkitsee, että vähäinen poikkeama ei välttämättä ole vielä virhe. Lignellin mukaan Suomen Pankki on taho, joka arvioi, onko seteleiden mahdollinen eroavaisuus virhe vai ei.

-En osaa arvioida, miten suuri poikkeama hologrammin paikassa voi olla ilman, että setelissä on vika. Koska emme myöskään ole nähneet ilmoituksen kohteena olleita seteleitä, on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa, onko tämä (mahdollinen poikkeama hologrammin paikassa) toleranssin sisällä vai ei, sanoi Suomen Pankin tiedotuspäällikkö tänään Antti Juusela STT:lle.

Suomen Pankki ilmoitti illalla, että hologrammin sijainti saa vaihdella kaksi millimetriä molempiin suuntiin, yhteensä siis jopa neljä milliä. Hologrammi löytyy setelin etupuolen oikeasta reunasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat