Eurooppalaisnuoret juovat saadakseen seksiä

Eurooppalaiset nuoret aikuiset juovat alkoholia ja käyttävät huumeita parantaakseen seksielämäänsä, uusi brittitutkimus paljastaa.

Tutkimuksen mukaan briteillä on erityisen huono maine ylenjuomisessa ja alaikäisenä harjoitetussa seksissä, mutta maiden välillä on huomiota herättävän paljon samankaltaisuuksia.

Kolmannes tutkimukseen osallistuneista 16-35 -vuotiaista miehistä ja 23% naisista kertoivat juovansa kasvattaakseen seksin saannin mahdollisuuksiaan.

Nuoret ihmiset myös altistuvat humalassa ollessaan helpommin suojaamattomalle seksille, tutkimus kertoo.

"Huomasimme, että monet nuoret tietoisesti tähtäävät humalaan saavuttaakseen aivan erityisiä seksuaalisia kokemuksia", professori Mark Bellis kommentoi BBC:lle.

Tutkijat sanovat, että on ollut hyvin tiedossa, että alkoholin ja huumeiden käyttö linkittyy rohkeaan seksuaaliseen käyttäytymiseen, mutta tutkimus osoitti, että useat nuoret ihmiset tieten tahtoen ryyppäävät ja käyttävät huumeita parantaakseen seksielämäänsä.

Alkoholi riskitekijänä

Varhainen päihdyttävien aineiden käytön aloittaminen linkittyi vahvasti alaikäisenä aloitettuun seksielämään erityisesti tytöillä. Humaltuminen ja huumeet liittyivät muutenkin riskialttiiseen käyttäytymiseen ja seksin jälkeiseen katumukseen.

Tutkimuksen mukaan ne, jotka olivat olleet humalassa viimeisen neljän viikon aikana, olivat harrastaneet suojaamatonta seksiä useampien partnereiden kanssa ja olivat katuneet seksiä jälkeenpäin pahemmin kuin ne, jotka eivät olleet juoneet alkoholia.

Lähes puolet itävaltalaisista vastaajista olivat juoneet alkoholia ja aloittaneet seksielämän alle 16-vuotiaana. Italiassa määrä oli vain 36%, Espanjassa 37% ja Englannissa 30%.

Tutkimukseen vastaajat kävivät säännöllisesti juhlimassa pubeissa, baareissa ja yökerhoissa. Vastaajat olivat brittejä, saksalaisia, itävaltalaisia, tsekkejä, kreikkalaisia, italialaisia, portugalilaisia, espanjalaisiaja ja slovenialaisia.

Tutkimus, johon osallistui 1341 nuorta ihmistä yhdeksästä Euroopan maasta, julkaistiin BMC Public Health -lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat