Mainos

Eurooppalaisen sääsatelliitin laukaisua lykättiin jälleen

Metop piti laukaista alunperin Baikonurista Kazakstanista jo maanantai-iltana, mutta teknisen ongelman takia laukaisu keskeytettiin.

Maapallon napoja kiertävän eurooppalaisen sääsatelliitti Metopin laukaisua on lykätty jälleen, kun laukaisuyritys epäonnistui. Ilmatieteen laitoksen tiedottajan Eevu Heikuran mukaan seuraava laukaisuyritys saatetaan tehdä vasta muutaman viikon päästä.

Metopia operoi eurooppalainen sääsatelliittijärjestö Eumetsat, jonka Suomen edustaja on Ilmatieteen laitos. Satelliitti on kehitetty yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestön Esan kanssa.

Maanantaina laukaisu keskeytettiin, kun satelliitin suuntausjärjestelmää tarkistavassa testissä löytyi virheellinen asetus. Ongelmaa selvittää eurooppalaisista ja venäläisistä teknisistä asiantuntijoista koostuva ryhmä.

Metop on ensimmäinen eurooppalainen napa-alueita kiertävä satelliitti. Sen antamien tietojen avulla on mahdollista tehdä aiempaa tarkempia sääennusteita. Maapallon napojen kautta kulkeva satelliitti kiertää huomattavasti matalammalla ja antaa olennaisesti tarkempia tietoja kuin päiväntasaajan mukaisesti kiertävät satelliitit.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.