Eurooppalaisen futismaan pomo järkyttää ihonväripuheillaan: "Niin kauan kuin minä olen johtaja, eivät tule pelaamaan"

Bulgarian jalkapalloliiton tekninen johtaja Georgi Ivanov jaottelee pelaajia ihonvärin perusteella. Hän suolsi kyseenalaisesti, että "muiden ihonvärien" pelaajilla ei ole oikeutta edustaa Bulgarian maajoukkuetta.

Ulkomaalaistaustaisia pelaajia on nähty Bulgarian jalkapalloliigassa vuosien saatossa aiempaa enemmän, mikä on herättänyt keskustelua myös siitä, syödäänkö samalla mahdollisuuksia paikallisilta lahjakkuuksilta. Myös Bulgarian maajoukkueessa on ollut tällä vuosituhannella merkittävästi ulkomaalaistaustaista edustusta, ja joukkueessa on pelannut useita Brasiliasta tulleita vahvistuksia.

Bulgarian jalkapalloliiton tekninen johtaja Georgi Ivanov on kuitenkin nyt älähtänyt järkyttänein sanankääntein.

– Seison sanojeni takana. Minun toiveeni on katsoa Bulgariaa bulgarialaisilla pelaajilla. Niin kauan kuin minä olen johtaja, ulkomainen pelaaja ulkomaisella passilla, muulla ihonvärillä ei tule pelaamaan, Ivanov jylisi Bulgarian kansalliselle radiolle Balkan Insightin mukaan.

– En halua muista maista tulevien pelaajien korvaavan bulgarialaisia. Jotkut maat saattavat tehdä sitä, mutta minulle se on vääränlaista toimintaa, hän lisäsi.

Entinen hyökkääjäpelaaja Ivanov toimi viime vuoden aikana hetkellisesti myös Bulgarian maajoukkueen tilapäisenä päävalmentajana.

"Järjettömyyden huippu"

Ivanovin lausunnot ovat ymmärrettävästi pöyristyttäneet. Bulgarian maajoukkueen entinen kapteeni Stilijan Petrov sanoi Sofia Globen mukaan olevansa "todella järkyttynyt ja surullinen" maansa jalkapalloliiton teknisen johtajan sanoista ja ilmaisi tuomitsevan ne voimakkaimmalla mahdollisella tavalla.

– Se, että joku voi uskoa tällaiseen, on täysin väärin, mutta on järjettömyyden huippu, että organisaation vanhempi johtaja, jolla on tuollainen vastuu ja vaikutusvalta, ajattelee, että tällainen syrjivä puhe on hyväksyttävää, Petrov sanoi.

– Se heijastaa sitä mätää ja sivistymätöntä kulttuuria, joka vallitsee jalkapallojohtajiemme keskuudessa nykyään. Jalkapallon pitäisi kuulua kaikille.

Jalkapalloerotuomari Mohammad Al-Emara on saanut arvostusta rasismin vastaisesta työstään jalkapallokentillä:"Suomessa on hieno jalkapalloyhteisö, voimme toimia esimerkkinä muille maille" 6:17
Arkistovideo: erotuomari Mohammad Al-Emara on saanut arvostusta rasismin vastaisesta työstään jalkapallokentillä.

Ivanov puolustautui

Ivanov on itse puolustautunut. Hänen mukaansa hänen kommenteissaan ei ollut "todellakaan kyse rodullisesta tai etnisestä syrjinnästä".

– Periaatteellinen kantani on selvä. Bulgarialaista alkuperää olevien ja bulgarialaiseksi itsensä tiedostavien jalkapalloilijoiden tulee pelata Bulgarian maajoukkueessa riippumatta siitä, ovatko he syntyneet maassa vai eivät, Ivanov sanoi.

– Pysyn sanojeni takana. Haluan katsoa Bulgariaa bulgarialaisilla pelaajilla ja uskon, että jalkapalloyleisö hyväksyy sen. Tiedän, että linjaani voidaan tulkita monella tapaa, varsinkin kun se irrotetaan kontekstista, mutta minulle on tärkeää erottaa seurat ja maajoukkue.

Ivanovin mukaan seuraan voidaan hankkia pelaajia kaikkialta maailmasta, mutta maajoukkueeseen ei tule voida ostaa pelaajia eikä se voi olla "feikki".

Bulgarian maajoukkue on yltänyt parhaimmillaan MM-kisoissa neljänneksi vuonna 1994. 2000-luvulla on ollut menestyksen osalta hiljaista, ja perinteikäs futismaa on nähty arvokilpailuissa tällä vuosituhannella ainoan kerran EM-kisoissa 2004.

Lue myös:

    Uusimmat