Eurooppa kiinnostavin investointikohde

Konsultointiyritys Ernst & Youngin julkaiseman tutkimuksen mukaan kansainväliset yritysjohtajat suosivat edelleen sijoituksia perinteisille vähäisen riskin alueille.

Eurooppa ei ole suinkaan menettänyt vetovoimaansa, vaan on päinvastoin vahvistanut asemiaan maailman kiinnostavimpana investointikohteena.

Konsultointiyritys Ernst & Youngin tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan kansainväliset yritysjohtajat suosivat edelleen sijoituksia perinteisille vähäisen riskin alueille.

Kaksi kolmannesta vastaajista nimesi Länsi-Euroopan kiinnostavimpien sijoituskohteiden joukkoon. Keski- ja Itä-Euroopan mainitsi yli puolet runsaasta tuhannesta haastatellusta yritysjohtajasta.

Sen sijaan paljon esillä olleen Kiinan suosio putosi suuryritysten piirissä 38 prosenttiin. Intia keräsi mainintoja 18 prosentin edestä.

Yhdysvaltoja ja Kanadaa suosi 48 prosenttia vastanneista, joten maailmankapitalismin keskuskin jäi selvästi Euroopan jälkeen.

- Euroopan ja Yhdysvaltain jatkuvaa vahvaa asemaa tukee markkinoiden suuri koko ja ostovoima, Ernst & Youngin Suomen yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Luoma arvioi tutkimustiedotteessa.

Hän huomauttaa kuitenkin, että tuotannollista toimintaa siirtyy edelleen Kaukoitään ja Itä-Eurooppaan. Keski- ja Itä-Eurooppa nähdään vahvana vaihtoehtona Kiinalle.

200 000 uutta työpaikkaa

Toteutuneet sijoitukset Eurooppaan lisääntyivät Ernst & Youngin mukaan ennätyslukemiin viime vuonna. Kasvua oli 6 prosenttia edellisestä vuodesta. Uudet investoinnit toivat Eurooppaan lähes 200 000 työpaikkaa.

Investoinnit loivat kuitenkin suhteellisesti vähemmän työpaikkoja kuin edellisenä vuonna. Lisäksi valtaosa uusista työpaikoista syntyi Länsi-Euroopan sijasta Keski- ja Itä-Eurooppaan. Kärjessä oli Puola.

Eniten investointeja Eurooppa sai Yhdysvalloista. Euroopan maiden keskinäiset sijoitukset lisääntyivät. Erityisesti Saksa ja Britannia kunnostautuivat.

Yritysjohtajien mielipiteet sijoituskohteiden houkuttelevuudesta eivät tutkimuksen mukaan vastaa aina toteutuneita investointeja. Saksaa pidettiin houkuttelevimpana kohteena Euroopassa, mutta sijoitusten määrässä maa oli vasta kolmas Britannian ja Ranskan jälkeen.

Suomi ei ole hyötynyt

Suomi ei ole hyötynyt Euroopan yleisestä vetovoimasta. Suomi ei näkynyt tutkimuksessa lainkaan houkuttelevien investointikohteiden joukossa. Ainoastaan investointien lähtömaana Suomi valtasi sijan 14.

Ernst & Young teki tutkimuksen kolmannen kerran. Se perustuu investointeja koskevaan tietokantaan sekä puhelinhaastatteluihin. Vastaajina olleista runsaasta tuhannesta yritysjohtajasta 50 prosenttia edusti Eurooppaa, 38 prosenttia Yhdysvaltoja ja 12 prosenttia Aasiaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat