Euroopassa erityisen lämmintä – Kiinassa vielä kuumempaa

Hellepäivät näyttävät hiljalleen olevan ohi Suomessa, joten kesähelteitä kaipaavien on syytä suunnata muualle Eurooppaan.

Euroopan kuumin kolkka sijaitsee kaakon suunnalla, josta saapuva lämpö voimistaa myös Suomeen tulleen matalapaineen aiheuttamia sateita. Kaakkois-Euroopan lämpötilat huitelevat paikoin jopa yli 40 asteessa.

– Ehkäpä leppoisinta lomasäätä on tarjolla Ranskan ja Saksan paikkeilla, missä aurinko paistelee ja lämpömittari näyttää noin 25 astetta. Myös Kanarian saarilla sää suosii lomailijoita, sielläkin on aurinkoista ja hyvin lämmintä, pohjoisen 25:stä eteläosan miltei 35:een astetta, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Japanissa ja Kiinassa on yhä edelleen tukaliakin helteitä, kun lämpötilat ovat olleet 35-45 astetta. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa mitattiin juuri hiljattain 45 asteen lämpötiloja.

Myrskyrintamalla on toistaiseksi melko hiljaista. Kaksi trooppista myrskyä, joista toinen on hurrikaani, lähestyvät Havaijin saarta, mutta ehtinevät laantua ennen sitä.

(MTV3)

Katso yltä video maailman säästä.

Lue myös:

    Uusimmat