Euroopan valta pirstaloituu eri puolueille – tällaisen parlamentin EU saa

EU-vaalien yhteenveto: Kokoomukselle eniten ääniä, vihreille historian paras tulos 9:07
Tästä videosta näet tarkemman analyysin siitä, miten valta pirstaloituu EU:ssa.

EU-parlamentin paikat hajaantuvat jatkossa yhä useammalle puolueelle. Sosiaalidemokraattien ja oikeistokonservatiivisen EPP-puolueen kahdenkauppojen aika alkaa olla ohi, kun parlamentti on pirstaloitunut yhä pienempiin ja tasaisempiin ryhmittymiin.

Nykyinen parlamentti on ollut aikamoinen kahden kauppa, jossa on ollut kaksi selvästi muita isompaa blokkia: Sosiaalidemokraatit ja keskustaoikeistolainen EPP johon kuuluu myös Kokoomus. Ne ovat voineet sopia asioista varsin pitkälle keskenään.

EPP säilyy edelleen parlamentin suurimpana puolueena 180 paikallaan, ja sosiaalidemokraatitkin saivt 146 paikkaa, mutta kaksinapaisuus on silti murtumassa.

Uudessa parlamentissa demarit kutistuu jopa 40 paikkaa ja Keskustaoikeisto melkein saman verran. Parlamentti sirpaloituu.

Suurilta vapautuvat paikat kanavoituvat mm. liberaalipuolue Aldelle ja vihreille, jotka molemmat kasvattivat paikkamääräänsä. Toisaalta ääniä kulkeutui myös oikealle laidalle, josta löytyvät Euroopan oikeistopopulistiliikkeet.


Lue myös:

    Uusimmat