Euroopan unionin komissio eroaa

Euroopan komission kaikki 20 komissaaria ovat esittäneet eronpyyntönsä. Asiasta ilmoitti komission puheenjohtaja Jacques Santer hieman ennen kello kahta Suomen aikaa. Komission päätös syntyi yön aikana pidetyssä hätäkokouksessa.

Kriisi tiivistyi myöhään illalla, kun parlamentin suurin ryhmä sosiaalidemokraatit ilmoitti vaativansa koko komission eroamista. Ryhmä sanoi tekevänsä asiasta tarvittaessa luottamuslausekysymyksen. Myös toinen, eri ryhmien jäsenistä koostuva ryhmittymä vaati luottamuslauseäänestyksen järjestämistä. Euroopan parlamentin jäsenet ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä EU:n komission päätöksestä erota. Ensikommenteissaan europarlamentaarikot toteavat, että komission ero on alku uudenlaiselle poliittiselle kulttuurille unionissa.

Kriisin synnytti komission ja parlamentin yhdessä asettaman, riippumattoman asiantuntijaryhmän alkuillasta julkaisema raportti. Komissio ei raportin mukaan ole valvonut hallintonsa toimintaa eikä puuttunut sitä kohtaan esitettyihin väärinkäytössyytteisiin. Raportissa todetaan, että 20-jäseninen komissio kantaa kokonaisuudessan vastuun hallinnossa tapahtuneista petoksista ja väärinkäytöksistä.

Liikaselle puhtaat paperit

Viiden asiantuntijan ryhmä nosti esille myös yksittäisiä komissaareja, joita arvostellaan piittaamattomuudesta, väärinkäytöksistä ja tuttavien suosimisesta nimitysasioissa. Näyttöä varsinaisista rikoksista tai komissaareille itselleen koituneesta taloudellisesta hyödystä ei tutkimuksista käynyt ilmi.

Komissaari Erkki Liikasen ja hänen Assi-puolisonsa toimista ei löytynyt aihetta arvosteluun. Tiedotusvälineissä epäiltiin Assi Liikasen käyttäneen väärin asemaansa Stakesin ja EU:n yhteisissä tutkimushankkeissa. Assi Liikasen työuran korostetaan olleen riippumaton miehensä komissaarin tehtävistä. Huomauttamista sen sijaan löydettiin nimitysasioissa espanjalaisen Manuel Marinin ja saksalaisen Monika Wulf-Mathiesin viranhoidosta.

Ainakin seitsemän kahdestakymmenestä EU-komissaarista aikoo hakea uudelleennimitystä komissioon, kertoo uutistoimisto AFP. Uudelleennimitystä hakevien joukossa on AFP:n tietojen mukaan myös Erkki Liikanen.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat