Euroopan tautienehkäisykeskus pelkää koronavirustartuntojen lisääntyvän merkittävästi – suosittelee rajoitusten jatkamista

Ahdistus, epävarmuus ja huoli – nuorille tehty kysely paljastaa korona-ajan vaikutukset 4:03
Ahdistus, epävarmuus ja huoli – MTV Uutiset Live kertoo, kuinka nuorille tehty kysely paljastaa korona-ajan vaikutukset.

Koronavirustartunnat ja virukseen liittyvät kuolemantapaukset lisääntyvät EU-maissa merkittävästi seuraavien kuukausien aikana, jos rajoitustoimia ei jatketa tai jopa vahvisteta, arvioi Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC.

Keskuksen raportissa kerrotaan, että epidemiatilanne on jatkunut vakavana. Keskus suosittelee EU-maiden jatkavan testaamista, jäljittämistä sekä tartunnan saaneiden ja altistuneiden eristämistä.

Lisäksi keskus suosittelee EU-maiden lisäävän virusnäytteiden sekvensointia virusmuunnosten havaitsemiseksi. Virusmuunnosten laajemman leviämisen arvioidaan olevan tällä hetkellä erittäin korkea.

Matkailijoille ei vapauksia testaamisesta tai karanteenista rokotteen jälkeen

ECDC suosittelee myös vältettävän kaikkea paitsi välttämätöntä matkustamista. Keskus ottaa myös kantaa "koronarokotepassiin", josta on toivottu ratkaisua matkailun avaamiseen EU:ssa.

Keskus kertoo tukevansa suunnitelmaa koronarokotetodistuksesta, jota voisi hyödyntää lääketieteellisiin tarkoituksiin. Kyseessä ei kuitenkaan olisi matkailua vapauttava "koronarokotepassi".

ECDC:n mukaan ei ole riittävästi näyttöä siitä, että rokotukset vähentäisivät tartuntojen levittämistä. Tämän vuoksi matkailijoita ei voisi vapauttaa testaamisesta tai karanteenista rokotetodistuksen avulla, keskus linjaa.

ECDC kertoo raportissaan myös, että on liian aikaista arvioida koronarokotteiden vaikutusta covid-19-tautiin liittyvään kuolleisuuteen tai sairaalahoitoon.

Juttua muokattua 15.2. kello 19:05: Lisätty ECDC:n kannanotto koronarokotepassista sekä suositus vain välttämättömästä matkustamisesta.


Lue myös:

    Uusimmat