Euroopan satamissa vastustetaan EU-direktiiviä

Muun muassa Ruotsissa pelätään EU:n satamadirektiivin vaarantavan satamien työturvallisuuden. Suomen satamissa direktiiviä vastustettiin lakolla viime keskiviikkona.

Monissa EU-maissa satamatyöntekijät ovat poistuneet tänään työpaikoiltaan vastalauseena EU:n kaavailemalle uudelle satamadirektiiville. Direktiivin mukaan työt satamissa tulisi kilpailuttaa ja satamatöitä voisivat tehdä myös merimiehet.

Lakko on lamauttanut muun muassa Euroopan toiseksi suurimman sataman Antwerpenissä. Ruotsissa työt ovat pysähdyksissä noin 20 satamassa neljän tunnin ajan. Tanskan satamatyöläisten vastalauselakon on määrä kestää huomisaamuun asti.

Koko Euroopassa arviolta 35 000 satamatyöläisen uskotaan osallistuvan lakkoihin. Satamatyöntekijät pelkäävät, että alusten lastaus- ja purkutöiden kilpailuttaminen vaarantaisi työturvallisuutta satamissa.

Suomessa satamatyöntekijät osoittivat mieltään direktiiviä vastaan jo viime viikolla. Monet muut maat siirsivät mielenilmausta, jotta ahtaajat pääsevit osallistumaan Strasbourgissa järjestettyyn mielenosoitukseen. Paikan päälle lähti myös kymmeniä suomalaisahtaajia.

EU:n parlamentti käsittelee satamadirektiiviä tällä viikolla.

(MTV3-STT-Reuters-TT-Ritzau)

(11.1.2006)

Lue myös:

    Uusimmat