Mainos

Suomalainen järjestelykeskus kiinnostaa – Frontex vierailee Torniossa

Euroopan rajavalvontavirasto Frontexin johto saapuu torstaina Suomeen tutustumaan Tornion turvapaikanhakijoiden järjestelykeskukseen.

Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan nopeasti perustetun keskuksen toiminta kiinnostaa, etenkin kun tilanne Pohjois-Suomessa on saatu hallintaan varsin hyvin.

– Olemme myös pystyneet kertomaan, että tilanne on otettu hallintaan. Käytännössä kaikki luvattomasti maahan tulleet tavoitetaan ja ohjataan järjestelykeskukseen ja siitä hallitusti eteenpäin, Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Mallia kaivattaisiin esimerkiksi Kreikassa, jonne on jo vuosia puuhattu järjestelykeskusta. Sen tarkka sijaintipaikka on yhä auki.

– Kyllähän tämä Kreikan hotspotin perustaminen on ollut kuin nälkävuosi.

Orpon mukaan tulijoiden määrät Kreikassa ovat aivan erilaiset kuin Suomessa, mutta perustoiminta on suunnilleen sama.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.