Euroopan neuvoston valtuuskunta saapui Etelä-Venäjälle

Euroopan neuvoston kansanedustajavaltuuskunta tutustui tänään maan tasalle pommitettuun Tshetshenian pääkaupunkiin Groznyiin. Valtuuskuntaa johtavan brittiläisen lordi Juddin mukaan on kauhistuttavaa, että vielä 21. vuosisadan alun Euroopassa tapahtuu näin laajamittaista hävitystä.

-Näyttää siltä, että tavalliset viattomat ihmiset ovat maksaneet kovimman hinnan, lordi Judd sanoi. Kansanedustajavaltuuskunta kierteli Gorznyissa tunnin ajan venäläisten sotilaiden saattamana. Parlamentaarikot pysähtyivät haastattelemaan paria nuorta naista hävitetyn kaupungin kadulla.

Valtuuskunta pääsi vierailemaan myös pahamaineisella Tshernokosovon vankileirillä - ns. suodatinleirillä - jossa on kerrottu tapahtuneen ihmisoikeusloukkauksia. Vierailuun oli kuitenkin varattu aikaa vain puolisen tuntia, eivätkä eurooppalaiset parlamentaarikot ehättäneet jututtaa kuin muutamaa vangittua tshetsheeniä. Nämä valittivat, ettei heidän ole sallittu keskustella asianajajan kanssa.

-Olemme täällä Euroopan neuvoston tammikuisen päätöksen vuoksi selvittääksemme, onko edistystä tapahtunut, ja jos on, niin millaista, Judd sanoi ennen parlamentaarikkojen saapumista Tshetsheniaan. Valtuuskunnan ottivat vastaan Mahatskalan lentokentällä Venäjän varapääministeri Nikolai Koshman ja Tshetshenian ihmisoikeuskysymyksistä vastaava Vladimir Kalamanov. Valtuuskunnan on määrä käydä myös Ingushiassa ja Pohjois-Ossetiassa.
(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat