Euroopan neuvosto vaatii aborttien laillistamista

Euroopan neuvosto vaatii kaikkia eurooppalaisia maita takaamaan turvallisen ja laillisen abortin mahdollisuuden kaikille naisille.

Neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on antanut asiaa koskevan julkilausuman maratonmittaiseksi venyneen kokouksen päätteeksi. Puolan ja muutaman muun maan vastustuksesta huolimatta päätös syntyi lopulta äänin 102-69.

Julistus kehottaa myös kaikkia niitä Euroopan maita, joissa abortti vielä on laiton, laillistamaan sen pikimmiten.

Abortti on laiton tai raskaasti säädelty muun muassa Andorrassa, Irlannissa, Maltalla, Monacossa ja Puolassa. Lisäksi aborttia harkitseville naisille pitäisi taata riittävä terveydenhoito ja psykologinen tuki sekä taloudellista apua.

Euroopan neuvosto katsoo, ettei aborttia pidä käyttää perhesuunnittelun välineenä, mutta muistuttaa, että sen kieltäminen johtaa vaarallisiin laittomiin abortteihin sekä ns. aborttiturismiin.

Neuvostoon kuuluu 47 jäsenmaata.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat