Euroopan naiset opiskelevat yhä ahkerammin

EU:n tuoreet tilastot kertovat eurooppalaisten naisten opiskelevan nykyään miehiä enemmän. EU:ssa ja muissa Euroopan maissa on keskimäärin 103 naispuolista korkea-asteen opiskelijaa sataa miespuolista kohden, kun vielä 20 vuotta sitten kaikissa jäsenmaissa korkeakoulu- tai opisto-opiskelijoista yli puolet oli miehiä.

Suhteessa eniten naispuolisia opiskelijoita on Bulgariassa, Islannissa ja Portugalissa. Sen sijaan Saksassa, Hollannissa ja Itävallassa naisia on selvästi alle puolet korkea-asteen opiskelijoista.

Alavalinnat yhä erilaisia

Korkeakoulu- tai opistotason tutkinnon on Euroopassa suorittanut 110 naista sataa miestä kohden, ja lukio- tai ammattikoulutason tutkinnon 124 naista sataa miestä kohden. Pohjoismaissa naiset ovat ahkeroineet keskiasteelle erityisen ansiokkaasti: Ruotsissa tutkinto on peräti 185 naisella ja Suomessa sekä Tanskassa 141 naisella sataa miestä kohden.

Naiset opiskelevat yhä mieluiten humanistisia tai lääketieteellisiä aineita ja valitsevat miehiä harvemmin teknisen tai luonnontieteellisen alan. Paremmasta koulutuksestaan huolimatta naiset työllistyvät edelleen huonommin kuin miehet.

Suomessa pienimmät lapsiryhmät

Yhä useammissa eurooppalaisissa maissa lapset aloittavat koulunkäynnin jopa kolme- tai nelivuotiaina. Belgiassa, Ranskassa ja Espanjassa kaikki nelivuotiaat ovat jo esikoulussa.

Suomi pitää nelivuotiaiden tilaston häntäpäätä: täällä esiopetusta vastaavassa hoidossa eli päiväkodissa on 29 prosenttia nelivuotiaista. Perhepäivähoito ja seurakuntien kerhotoiminta ei täytä eurooppalaisia tilastoehtoja muun muassa hoitajien pätevyysvaatimusten osalta.

Ryhmäkokojen vertailussa Suomi sen sijaan loistaa: meillä nelivuotiaiden ryhmässä saa olla vain seitsemän lasta aikuista kohden, kun luku monissa maissa on 20-30.

Kieliä opiskeltava miltei kaikkialla

Vieraita kieliä on useimmissa Euroopan maissa opiskeltava ala-asteen kolmannelta luokalta alkaen. Vain irlantilaiset, brittiläiset ja liechtensteinilaiset lapset selviävät ala-asteella ilman kieliopintoja.

Yleisimmin opiskellaan englantia, jota oppii vieraana kielenä 26 prosenttia ala-asteen oppilaista. Yläasteella englantia lukee vieraana kielenä jo 89 prosenttia eurooppalaisista. Euroopan koulutustiedot ovat vuodelta 1995.

Tilastoissa ovat EU-maiden lisäksi mukana myös Euroopan talousalueen maat sekä kuusi Keski- ja Itä-Euroopan maata.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat