Mainos

Euroopan liikenneministerit koolla Helsingissä

Euroopan liikenneministerit kokoontuivat tänään Helsinkiin luomaan eurooppalaista liikennepolitiikkaa. Kolmipäiväisen yleiseurooppalaisen liikennekonferenssin aiheita ovat mm. liikenneturvallisuuden parantaminen, rajanylitysten sujuvoittaminen, eri maiden suurten liikennehankkeiden yhteensovitus ja tietotekniikan hyödyntäminen liikenteessä.

Kokouksen järjestävät Euroopan parlamentti ja EU:n komissio. Tapahtumaan on kutsuttu noin 50 maan liikenneministerit. Kaikkiaan Helsinkiin saapui noin tuhat osallistujaa myös EU:n ulkopuolisista Euroopan maista.

Yleiseurooppalaisia liikenneministerikokouksia on pidetty aiemmin vasta kaksi. Edellinen kokous pidettiin vuonna 1994 Kreetassa.

Liikennekomissaari Vaalimaan raja-asemalla

Ennen kokousta EU:n liikennekomissaari Neil Kinnock vieraili yhdessä liikenneministeri Matti Auran ja Venäjän liikenneministeri Nikolai Tshahin kanssa Vaalimaan ja Torfjanovkan tulli- ja raja-asemilla.

Kinnock on tyytyväinen itärajan liikenneoloissa tapahtuneeseen kehitykseen. Hänen mukaansa EU:n ja Venäjän välisellä rajalla on tapahtunut edistystä siinä määrin, että merkittäviä ongelmia ei enää ole jäljellä. Kinnock toivoo itärajasta esimerkkiä vastaaviin rajaongelmiin Keski- ja Itä-Euroopassa.

Kinnock on ensimmäinen itärajan liikenneoloihin tutustunut EU:n komission jäsen. Kinnock on aiemmin vauhdittanut itärajan tullausongelmien ja rekkaruuhkien purkamista venäläisten kanssa EU:n ja Venäjän välisissä keskusteluissa Moskovassa.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.