Mainos

Euroopan komissio arvostelee Natura-kuhnijoita

Euroopan komissio ryhtyy aiempaa tiukempiin toimiin Natura 2000 -ohjelmien viivästymisten vuoksi. Komissio on päättänyt lähettää ns. perustellun mielipiteen kymmenelle jäsenmaalle. Suomi on näiden maiden joukossa.

Komissio arvostelee, että nämä maat ovat yli kaksi vuotta myöhässä siitä määräajasta, johon mennessä olisi pitänyt ilmoittaa Natura-ohjelman mukaisesti suojeltavista alueista.

Kullakin maalla on virallisen kirjeen saamisesta kaksi kuukautta aikaa korjata asia kuntoon. Kirjeen tulo perille vienee vielä oman aikansa. Jos tilanne ei korjaannu komission vaatimalla tavalla, komissio vienee asian EY:n tuomioistuimeen. Komissio voi uhata myös uhkasakoilla eli rahallisilla rangaistuksilla.

Suomessa Natura-ohjelman kasaaminen on vielä kesken. Tilannetta ovat mutkistaneet tuhannet valitukset asiassa. Ympäristöministeri Pekka Haaviston mukaan tavoitteena on, että valtioneuvosto voisi tehdä päätöksen ohjelmasta vuodenvaihteen tienoissa, vaikka valitusten oikeuskäsittely onkin vielä kesken.

Suomi ei ole hitaimpien joukossa

Suomi ei ole mitenkään pahin tapaus komission näkökulmasta. "Vähiten edenneet" -luokkaan kuuluvat Ranska, Luxemburg ja Saksa. Ranska ja Luxemburg eivät ole lähettäneen minkäänmoista luetteloa ja Saksakin vain osittaisen.

Suomesta komissio mainitsee, että maa on lähettänyt osittaisen luettelon. Perusteellisempi luettelo on tekeillä, ja sitä harkitaan kansallisella tasolla.

Muut hitaat maat asiassa ovat komission mukaan Tanska, Hollanti, Britannia, Irlanti, Espanja ja Italia. Komissio ilmoitti tänään myös aloittaneensa ns. rikkomusmenettelyn 13:a jäsenmaata vastaan sen vuoksi, etteivät ne ole saaneet aikaiseksi jätehuoltosuunnitelmia. Suomi on myös näiden maiden joukossa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.