Euroopan keskuspankki nosti ohjauskorkoa

Ohjauskorko ohjaa pitkälle myös asuntovelallisille tutun 12 kuukauden euriborin kehitystä.

Euroopan keskuspankki nosti tänään odotetusti rahamarkkinoiden ohjauskoron 3,75 prosenttiin. Ohjauskorkoa nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä. Nosto on seitsemäs vuoden 2005 joulukuun jälkeen, jolloin EKP aloitti rahamarkkinoiden kiristämisen.

Asiantuntijoiden mukaan koronnosto oli paikallaan, erityisesti uusien lainojen ottamistahtia olisi syytä hillitä.

Koronnosto on asiantuntijoiden mukaan jo pitkälti hinnoiteltu sisään markkinoille. Asuntovelallisille tutun 12 kuukauden euriborin odotetaan kuitenkin nousevan. Ekonomisti Reijo Heiskanen Nordeasta arvelee, että vuoden lopussa ollaan 4-5 prosentin korkohaarukassa.

EKP:n koronnostot eivät suuremmin ole näkyneet markkinoilla. Luotonannon ja asuntojen hintojen nousun arvellaan yhä hidastuvan verkkaisesti.

EKP:n odotetaan nostavan korkoa neljänneksen prosenttiyksikköä tänä vuonna vielä kerran, kesäkuussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat