Euroopan hannuhanhet

Meillä suomalaisilla on ollut historiallisia ja urheilullisia syitä sille, että kutsumme ruotsalaisia hannuhanhiksi. Ruotsi on viimeksi kuluneet 200 vuotta välttynyt sodilta ja saanut rauhassa kehittyä yhdeksi maailman vauraimmista valtioista. Urheilun kentillä olemme olleet vuosikymmeniä pikkuveljen roolissa, mutta pari lätkän MM-kultaa on tainnut hoitaa pahimpia traumoja.

Suomalaisten on siis aika hakea kateuden kohde muualta. Eilen ilmaantui sopiva kandidaatti. Suomi hävisi Luxemburgille YK:n turvallisuusneuvostopaikan äänin 131-62. Siis murskatappio puolen miljoonan asukkaan lilliputille, jolla on vain 29 edustustoa ulkomailla (Suomella 75). Seuraavassa muutama perustelu sille, miksi Luxemburgia on pakko kadehtia.

1. Luxemburg on suurherttuakunta, jonka hallitsijasuvun historia ulottuu yli 1000 vuoden taa. Luxemburgilaisilla on siis omat kuninkaalliset. Ja huomenna lauantaina vietetään kuninkaallisia häitä, kun nykyisen suurherttuan Henrin vanhin poika ja kruununperillinen Guillaume menee naimisiin belgialaisen kreivittären Stéphanie de Lannoyn kanssa.

2. Guillaumella on muutakin perittävää kuin kruunu. Hänen isänsä omaisuuden arvo oli Forbesin listauksen mukaan 1,2 miljardia euroa vuonna 2007.

3. Luxemburg on yksi maailman rikkaimmista valtioista ja vähiten velkaantunut EU-maa. Bruttokansantuote asukasta kohden oli vuonna 2011 yli 62000 euroa (Suomi noin 28000 euroa/asukas). Luxemburgin hulppeaa lukemaa toki nostaa se, että suuri joukko naapurimaiden kansalaisia pendelöi töihin Luxemburgiin ja maksaa veroja sinne.

4. Hyvinvointi perustuu ennen muuta kukoistavaan finanssisektoriin, joka muodostaa 28 prosenttia bkt:sta. Lukuisat eurooppalaiset pankit ovat rantautuneet sinne edullisen verotuksen vuoksi. Vielä muutama vuosi sitten Luxemburg "komeili" OECD:n mustalla listalla, jolle oli koottu yhteistyöhaluttomia veroparatiiseja. Yhteistyökyky on sittemmin parantunut, mutta alhaisen verotuksen vetovoima kestää. Esimerkkejä tästä riittää, viime keväänä saksalaislehti Der Spiegel kertoi, kuinka Amazon ja Apple kiertävät sähkökirjabisneksissään veroja Luxemburgin kautta.

5. Ei vain verotus, vaan myös bensiini on Luxemburgissa edullista. Nytkin 95-oktaanista saa suorastaan itäeurooppalaiseen 1,3 euron litrahintaan.

6. Luxemburgilaiset hallitsevat lobbauksen. Pääministeri, herra euroksikin tituleerattu Jean-Claude Juncker on lobbari #1. Niin eurohenkinen kuin Juncker onkin, ei kansallisen edun vaaliminen hänellekään vierasta ole. Saksalaislehti Die Zeitin verkkolehden mukaan Juncker on yrittänyt EU-komissiossa torpedoida Saksan ja Sveitsin verosopimusta. Sopimuksen tarkoituksena on hillitä saksalaisia pakenemasta maan ankaraa verotusta sveitsiläispankkien suojiin. Junckerin motiivi Die Zeitin mukaan: Sveitsin pankkisalaisuuden höllentyminen uhkaa epäsuorasti Luxemburgia, joka niin ikään vaalii pankkisalaisuutta.

7. Lobbarin hommissa auttaa kielitaito. Kansalliskieli luxemburgin (saksan murre, jossa runsaasti lainasanoja ranskasta) lisäksi maassa on kaksi virallista kieltä: ranska ja saksa, joita lähes kaikki asukkaat myös sujuvasti puhuvat. Vertailun vuoksi: suomalaisilla on suomi, ruotsi ja saame.

Siis tukekaamme Ruotsia täysin voimin, kun turvallisuusneuvoston vaihtuvia paikkoja seuraavan kerran jaetaan. Ja mitä urheiluun tulee, tasapeli ei riitä, kun Suomen A-maajoukkue kohtaa Luxemburgin jalkapallomaaottelussa ensi vuoden maaliskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat