Euron vastustajat voittivat Tanskassa

Tanskalaiset ovat äänestäneet euroon liittymistä vastaan. Kansanäänestyksen lopullisten tulosten mukaan tanskalaiset päättivät jäädä eurooppalaisen yhteisvaluutta-alueen ulkopuolelle äänin 53,1-46,9.

Euroseteleita

Tanskan sisäministeri ilmoitti äänestysluvut virallisena äänestystuloksena kun 99,9 prosenttia äänistä oli laskettu. Kansanäänestyksen tulos oli katkera pettymys Tanskan hallitukselle, joka viimeisten kuukausien ajan kampanjoi voimakkaasti euroon liittymisen puolesta.

Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussen myönsi tappionsa tanskalaisten äänestettyä euroon liittymistä vastaan. Nyrup Rasmussen sanoi televisiohaastattelussa äänestyksen tuloksen olevan "tappio minulle, puolueen linjalle ja Tanskalle".

EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi pahoitteli Tanskan kansanäänestyksen tulosta, mutta ei uskonut sen aiheuttavan seurauksia eurolle. Äänestystuloksen pelätään entisestään horjuttavan yhteisvaluuttaa, joka on menettänyt kuluvan vuoden aikana noin neljänneksen arvostaan verrattuna Yhdysvaltain dollariin.

Tulos yllättävän selvä

Aiemmin julkistetut ovensuukyselyt ennakoivat äänestyksestä huomattavasti tasaisempaa. Vaalihuoneistojen sulkeutumisen jälkeen julkaistu Tanskan television teettämä kysely ennusti vastustajien voittoa prosentein 51-49.

Kysely julkistettiin klo 19 Suomen aikaa äänestyksen ollessa vielä käynnissä. Mielipidettä oli kysytty 15 000 äänestäjältä eri äänestyspaikoilla. Selvityksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä. Aiemmin iltapäivällä julkistetut luvut ennustivat vastustajien voittoa ensin 52,5-47,5 ja sitten 52,1-47,9.

Tanskalaiset päättivät kansanäänestyksessä siitä, pitäisikö maan liittyä Euroopan talous- ja rahaliitto Emun kolmanteen vaiheeseen vai ei. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun EU-maan kansalaiset pääsevät itse ratkaisemaan maansa liittymisestä yhteisvaluutta euroon. Yhteensä 11 EU-maata kuuluu yhteisvaluutta-alueeseen.

Uurnilla vilkasta

Äänestysvilkkaus nousi erittäin korkeaksi. Äänioikeutetuista uurnilla kävi 88 prosenttia. Edellisessä, vuonna 1998 järjestetyssä kansanäänestyksessä Maastrichtin sopimuksen hyväksymisestä äänestysprosentti oli 76,2. Myös ennakkoon äänestäneitä oli poikkeuksellisen paljon. Tanskassa nelisen miljoonaa äänioikeutettua.

Äänestyksen kulkua seurattiin tiiviisti myös muissa EU-maissa ja kansainvälisillä rahamarkkinoilla. Tanskalaisten kielteisen äänestystuloksen pelätään entisestään horjuttavan yhteisvaluuttaa, joka on menettänyt kuluvan vuoden aikana noin neljänneksen arvostaan verrattuna Yhdysvaltain dollariin. Yhdysvaltain pörssissä euron arvo putosi alle 0,88 dollariin sen jälkeen kun Tanskan äänestystulos alkoi selvitä. Lontoon pörssissä euro heikkeni hienokseltaan tänään jo ennen ovensuukyselyjen julkistamista.

(STT-TT-RB-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat