Mainos

Euroministerit siivosivat ikävän asian Kreikka-pöydästä

Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuivat tänään Brysseliin paikkailemaan jälleen kerran Kreikan tukiohjelmaan ilmaantuneita rahareikiä.

Ministereiden pöydällä oli edelleen värikäs valikoima keinoja, sillä vaihtoehdoista järein ja samalla monille maille epämieluisin - Kreikan lainojen leikkaaminen - oli poissa.

Lainojen leikkausta on vaatinut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka on ajanut Kreikan velan vähentämiseen järeämpiä keinoja kuin mihin euromaat ovat olleet valmiita. Viikonvaihteessa saksalaismediat kertoivat myös Euroopan keskuspankin olevan mahdollisesti valmis saataviensa leikkaamiseen.

Euromaista ajatus on kuitenkin ollut kauhistus muun muassa Suomelle ja Saksalle.

– Ei samaan aikaan voida olla takaamassa jotain ja leikkaamassa velkaa, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble perusteli kokouksen alkaessa.

Suomi on ollut samoilla linjoilla ja torjunut myös lisärahan antamisen Kreikalle.

"Kreikka tehnyt osansa"

Maanantai-illan neuvotteluissa esillä olivat muun muassa Kreikalle myönnettyjen kahdenvälisten lainojen korkohelpotukset sekä laina-aikojen pidennykset. Useiden pienempien keinojen ratkaisu tarkoittaa, että järeämpiin keinoihin kuten velkojen leikkaamiseen joudutaan sitäkin todennäköisemmin palaamaan myöhemmin.

Kreikan tukiohjelmaa on muutettava, koska maan talouskehitys näyttää nyt vielä surkeammalta kuin keväällä kakkostukipakettia laadittaessa. Kreikan velkataakan keventämisestä 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä on tullut talouskasvulukujen valossa sula mahdottomuus.

Kreikka odotti illan neuvotteluilta aivan ensin päätöstä seuraavan lainasiivun maksamisesta kakkostukipaketista. Yli 30 miljardin erää on lykätty kesästä asti.

Talouskomissaari Olli Rehn patistikin euroministereitä ja Kansainvälistä valuuttarahastoa vihdoin etenemään Kreikan kanssa.

– Kreikka on tehnyt osansa, nyt on euromaiden ja IMF:n vuoro.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.