Euromaiden talousministerit ruotivat Kreikkaa Brysselissä

Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat tänään Brysseliin keskustelemaan Kreikan mutkistuneesta tilanteesta.

Ministerien uskotaan hoputtavan Kreikkaa hyväksymään viime kuun lopussa euromaiden huippukokouksessa hyväksytty uusi tukipaketti. EU-johtajat ovat asettaneet tukipaketin hyväksymisen ehdoksi sille, että Kreikka saa seuraavan kahdeksan miljardin euron lainaeränsä. Ilman uutta lainaerää Kreikka uhkaa ajautua joulukuussa maksukyvyttömäksi.

Ministerikokouksessa keskustellaan myös euroalueen väliaikaisen vakausrahaston vahvistamisesta. Rahastoa vahvistamalla pyritään luomaan palomuuri, jolla voidaan estää Kreikan velkakriisin leviäminen esimerkiksi Italiaan tai Espanjaan.

Italian velkatilanne on herättänyt suurta huolta muissa euromaissa viime aikoina, kun maan joukkovelkakirjalainojen korot ovat nousseet ennätyskorkeiksi.

Euromaissa on toivottu, että vakausrahaston vahvistamiseen voitaisiin saada tukea myös esimerkiksi Kiinasta.

Huomenna Brysselissä tapaavat kaikkien EU-maiden valtiovarainministerit. Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).

Katso Anne Sjöholmin raportti Ateenasta:

Lue myös:

    Uusimmat