Euromaiden ministerit varovaisia kasvuodotuksissa

Yhteisvaluutta euroon siirtyvien maiden valtiovarainministerit ovat varovaisia talouden kasvuodotuksissa. EU:n puheenjohtajamaan Belgian ministeri Didier Reyndersin mukaan ministerit arvioivat kasvun jäävän tänä vuonna 2,0-2,5 prosenttiin.

-Toivomme, että tilanne on parempi ensi vuonna, Reynders sanoi tänään Brysselissä. Reyndersin mukaan 12 maan euroryhmä suhtautuu talousnäkymiin realistisesti, mutta luottavasti. Viime vuonna talouskasvu oli 3,4 prosenttia. EU:n talouskomissaari Pedro Solbes puolestaan arvioi, että loppuvuoden aikana talouskasvu elpyy.

Solbesin mukaan elpyminen tapahtuisi toisen ja kolmannen vuosineljänneksen aikana. Reynders ja Solbes ottivat asiaan kantaa euroryhmän epävirallisen kokouksen jälkeen.

15 EU-maan talousministerit ovat tänään koolla Brysselissä. Kyseessä on Belgian puheenjohtajakauden ensimmäinen virallinen ministerikokous.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat