Eurolääkäreistä apua lääkäripulaan?

Terveyskeskukset voivat nykyisin saada korvamerkittyä rahaa eurolääkäreiden koulutukseen.

Monet terveyskeskukset ovat luopumassa kalliista keikkalääkärien käytöstä kokonaan ja palkkaavat sen sijaan runsaasti eurolääkäreitä helpottamaan lääkäripulaa. Eurolääkärit ovat nuoria lääkäreitä, joilta puuttuvat vielä erikoistumisopinnot. He voivat kuitenkin työskennellä terveyskeskuksissa vakinaisten lääkäreiden ohjauksessa.

Ennen eurolääkäreitä tilannetta korjattiin kalliiksi tulevalla keikkalääkärisysteemillä.

- Meillä on nyt vuodenvaihteen jälkeen tilanne heidän käyttönsä suhteen romahtanut. Ei lainkaan päivälääkäreitä ja päivystyksessäkin heidän käyttönsä on yhdestä kahteen viikonloppua kuukaudessa kun se käytännössä aiemmin oli kaikki viikonloput ja valtaosa arki-illoista, avohoidon ylilääkäri Anne Linna Kokkolanseudun terveyskeskuksesta kertoo.

Kokkolanseudun terveyskeskuksessa työskentelee nyt kymmenkunta eurolääkäriä, joiden pestit ovat vajaan vuoden mittaisia. Jos he paikkaavatkin lääkäripulaa tehokkaasti, työtä riittää myös vakinaiselle väelle.

- Täytyy perehtyä siihen, että osaa kouluttaa heitä ja yliopisto tavallaan myös kouluttaa kouluttajalääkäreitä, Linna muistuttaa.

Terveyskeskukset voivat nyt saada korvamerkittyä rahaa eurolääkäreiden koulutukseen, mikä osaltaan helpottaa tilannetta. Samalla terveyskeskusten on sitouduttava perusteelliseen koulutukseen, jotta eurolääkärit ylipäätään saadaan lääkäripulan runtelemille alueille.

- Tarpeeksi iso keskus, jossa löytyy vanhempia kollegoita sekä sitten kollegoita, joilla on tiettyjen alojen erikoislääkärikoulutuksia, Linna listaa.

Ainakin Keski-Pohjanmaalla potilaiden kokemukset eurolääkäreistä ovat olleet pääosin hyviä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat