Eurokiistely kiihtyy Britanniassa

Eurovaluuttaan ja EU-jäsenyyteen liittyvät kysymykset hallitsevat Britannian vaalitaistelua, kun kesäkuun 7. päivänä pidettäviin parlamenttivaaleihin on aikaa vajaa viikko. Oppositiossa olevan konservatiivipuolueen yhteisvaluutta euron vastainen kampanja koki tällä viikolla vakavan takaiskun, kun tuorein mielipidemittaus antoi hallitsevalle työväenpuolueelle huikean etumatkan kilpailijoihin nähden.

Uusi valuutta ei vielä kiinnosta kaikkia.

Guardian-sanomalehden aiemmin tällä viikolla julkaisema mielipidemittaus antoi työväenpuolueelle 19 prosentin johtoaseman William Haguen konservatiivipuolueeseen nähden. Ero oli kasvanut 6 prosenttiyksiköllä lehden edelliseen, viikkoa aiemmin tekemään mielipidemittaukseen nähden. Mielipidemittaukset osoittavat pääministeri Tony Blairille suurinta murskavoittoa alahuoneen vaaleissa sitten vuoden 1931. Työväenpuolueen ennustetaan saavan 267 paikkaa, 88 enemmän kuin vuonna 1997. Hague on tämän viikon kampanjoinnissa keskittynyt Englannin punnan säilyttämiseen sanoen työväenpuolueen ajavan euroa keinolla millä hyvänsä, jos puolue voittaa vaalit. Hän sanoo vaalien olevan myös kansanäänestys eurosta, johon liittymistä seuraavan vaalikauden aikana konservatiivit vastustavat.

Kansanäänestys eurosta hiertää

Konservatiivit väittävät euroon siirtymisen maksavan lähes 360 miljardia markkaa. Työväenpuolueen mukaan luku on tuulesta temmattu. Kiistan keskiössä on kuitenkin työväenpuolueen lupaus pitää euroon siirtymisestä kansanäänestys. Konservatiivipuolue väittää työväenpuolueen keplottelevan kansanäänestyksellä asettamalla äänestykseen harhaanjohtavan kysymyksen. Ulkoministeri Robin Cook sanoi alkuviikosta kysymyksen olevan yksinkertainen kyllä-ei. Hän syytti konservatiiveja mörköjen näkemisestä asiassa. Pääministeri Tony Blairin tuki euroon liittymiselle on saanut myönteisen vastaanoton liike-elämän piiristä. Maailman suurimman matkapuhelinoperaattorin Vodafonen toimitusjohtaja Chris Gent ja kuusi muuta huomattavaa liike-elämän johtajaa ilmaisivat äskettäin tukensa euroon liittymiselle. The Times -sanomalehdelle lähettämässään kirjeessä bisnespomot sanoivat euron ennemmin vahvistavan kuin heikentävän suvereenisuutta. Kirjoitus on kiusallinen konservatiiveille, joiden vanhoja tukijoita monet kirjoittajista ovat.

Tähänastisten mielipidemittausten mukaan kaksi kolmasosaa äänestäjistä on vastustanut brittien liittymistä yhteisvaluuttaan. Tuuli on kuitenkin nyt kääntymässä asiassa. Torstaina julkaistun Channel 4 -televisiokanavan tekemän mielipidetiedustelun mukaan lähes puolet äänestäjistä kannattaakin euroon liittymistä, jos kansanäänestys pidetään parin vuoden sisällä. Samaa linjaa edusti myös tiistaina Daily Telegraphissa julkaistu mielipidetutkimus, jonka mukaan vastustus euroa kohtaan on laajaa, mutta se on heikentynyt. Pääministeri Tony Blairin mukaan euro on tulevaisuuden ongelma eikä liity parlamenttivaaleihin. Blair sanoo päättävänsä kahden vuoden kuluessa, onko euro täyttänyt taloudelliset ehdot kansanäänestyksen järjestämiseksi.

Keskustelu käy kuumana myös EU-suhtei

sta

Pääministeri Tony Blair sanoi alkuviikosta, että Britannialle on äärimmäisen tärkeää olla mukana EU:ssa. Blairin mukaan 60 prosenttia Britannian kaupasta ja kolme miljoonaa työpaikkaa riippuvat EU-jäsenyydestä. Blair syytti liikemiehille puhuessaan konservatiiveja maan eristämisestä muusta Euroopasta. Blair väitti eristämisen asettavan työpaikat ja investoinnit vaakalaudalle. Blair torjui kuitenkin Ranskan pääministerin Lionel Jospinin suunnitelmat yritysverojen harmonisoinnista EU-maissa. Blair on halunnut käyttää veto-oikeutta EU:n veropolitiikassa ja hänen mukaansa jokainen eurooppalainen verokeskustelu on päättynyt brittien voittoon. Haguen mielestä Blair on antanut periksi jokaisessa EU-kiistassa. Hänen mukaansa Jospinin puhe on piinallinen työväenpuolueelle. Haguen kampanja alkoi veroista, mutta on sen jälkeen keskittynyt euroon ja EU-jäsenyyteen. Työväenpuolueen mukaan nimenomaan konservatiivien EU-vihamielisyys on hirttämässä puolueen yhtä suureen katastrofiin kuin entisen pääministerin Margaret Thatcherin erottaminen vuonna 1990.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat