Eurojackpotin voittoporukka kokoon hetken mielijohteesta

Kaikkien aikojen suurimman Eurojackpot-voiton napannut porukka polkaistiin kokoon Toijalassa hetken mielijohteesta.

Ajatus syntyi työporukassa, kun Eurojackpotin potti oli kasvanut poikkeuksellisen muhkeisiin mittoihin.

– Ajateltiin, että siitä riittää jaettavaksi isommallekin porukalle. Ja niinhän sitä sitten tuli, kertoo yksi porukan jäsenistä.

Ennätysvoitto tuli Veikkauksen järjestelmällä, johon kukin porukan jäsenistä sijoitti 4,40 euroa. Numerot arpoi kioskin myyntipääte. Järjestelmässä oli seitsemän päänumeroa ja kaksi tähtinumeroa sekä oheispelinä Jokeri.

Porukan jäsenet haluavat Veikkauksen mukaan oikaista voittoon liittyviä huhuja.

Kukaan vakiojäsen ei jäänyt porukan ulkopuolelle talviloman takia, sillä tälle nimenomaiselle kierrokselle koottu Eurojackpot-porukka syntyi suurpotin kannustamana toisin kuin pitkäaikaiset Lotto-porukat. Huhumyllyissä pyörinyt tieto kahdesta samaan perheeseen osuneesta voitosta on myös perätön.

Kukin voittajista on ollut yhteydessä Veikkaukseen ja hoitanut voitonmaksuun liittyvät toimenpiteet.

Tuoreet miljonäärit ovat ilmoittaneet haluavansa palata arkeen mahdollisimman pikaisesti.

Lue myös:

    Uusimmat