Euroehdokkaiden Vaalikone Internetiin

Kahdenkymmenen kysymyksen Vaalikone etsii äänestäjille parhaiten ja huonoiten sopivat euroehdokaat.

Eurovaaliehdokkaita äänestäjille seulova Vaalikone toteutetaan MTV:n ja neljän Alma Median lehden yhteistyönä. Siinä ovat mukana MTV3, Iltalehti, Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa ja Kainuun Sanomat. Vaalikone löytyy osoitteesta www.eurovaalit.fi, sekä jokaisen mukana olevan median sivuilta.

Projekti on laajuudessaan ainutlaatuinen.

- MTV:llä ja monilla Alma Median lehdillä oli yhteinen vaalikone jo viime vuoden eduskuntavaalien yhteydessä, kertoo Vaalikone-projektin vetäjä, MTV:n Internet-uutisten päätoimittaja Tomi Lindblom.

- Vielä aiemmin lehdillä oli erillisiä omia koneitaan. Yhdistämällä toimintomme saavutimme selkeitä kustannussäästöjä. Lisäksi Vaalikone palvelee aiempaa paremmin ehdokkaita ja äänestäjiä, kun heidän ei tarvitse enää vierailla lukuisissa erillisissä palveluissa, Lindblom jatkaa.

Vaalikoneessa on kaksikymmentä kysymystä. Joukossa on poliittisia asioita käsittelevien aiheiden lisäksi ei-poliittisia kysymyksiä, joiden avulla pyritään valottamaan ehdokkaan kantoja päivän politiikan ulkopuolella oleviin asioihin.

Vaalikoneen kysymykset on tehty yhteistyössä muutamien Alma Median politiikan toimittajien ja EU-toimittajien kesken. Lindblomin mukaan Kysymysten valmistelun yhteydessä kuultiin myös useiden puolueiden edustajia.

- Toisin kuin jotkin muut Vaalikoneet, Alma Median Vaalikone ei sulkeudu ennen vaaleja. Näin ehdokkaat pääsevät halutessaan täydentämään tai muokkaamaan vastauksiaan aina vaalipäivään saakka, projektin vetäjä kuvaa.

Alma Median Vaalikone eduskuntavaaleissa oli maamme suosituin. Siellä vieraili kuukauden aikana yli 530 000 eri kävijää.

Eurovaalikone avautui äänestäjille tänään. Ehdokkaille kone avautui jo viikkoa aiemmin. Vaalikoneen teknisestä järjestelmästä vastaa Alma Media Network Services.

(MTV3)

Vaalikoneet:

Lue myös:

    Uusimmat