Euroehdokkaat Rehn ja Kauma: Suomella ei varaa ylimielisyyteen

Eurovaaliehdokkaat talouskomissaari Olli Rehn (kesk.) ja kansanedustaja Pia Kauma (kok.) herättelevät Suomea todellisuuteen. Molemmat ovat sitä mieltä, ettei Suomella ole varaa toimia oppimestarina muiden maiden talousasioissa.

Rehn ja Kauma kohtasivat MTV Matkalla Brysseliin -nettivaalitentissä. 

– Me emme voi tuntea ylemmyyttä Etelä-Euroopan kriisimaita kohtaan. Edessä voi olla jopa tilanne, jossa Suomi tarvitsee apua muilta, korostaa Kauma.

– Sanonta "arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" on nyt paikallaan, vahvistaa Rehn.

EU:n arvion mukaan Suomen talous kasvaa vain 0,2 prosentin vauhtia, mikä on jäsenmaista toiseksi hitainta. Vain Kyproksen talous kasvaa hitaammin. Kaikki muut kriisimaat ovat jo ohittaneet kasvussa Suomen.

Venäjän vastaiset pakotteet vahingoittaisivat Suomea

Olli Rehn ja Pia Kauma korostavat yksimielisesti, että EU on itsenäisten valtioiden liittymä, ei liittovaltio. EU:n tärkeimpiä tehtäviä ovat rauhan ja turvallisuuden puolustaminen.

– Suomi on tietenkin mukana, jos EU päättää pakotteista Venäjää vastaan Ukrainan tilanteen vuoksi, toteaa Rehn.

– On selvää, että pakotteet vahingoittaisivat Suomen taloutta enemmän kuin valtaaosaa muita EU-maita, korostaa Kauma. 


Lue myös:

    Uusimmat