EuroAreena: Risto E.J. Penttilällä muhkein vaalirahapotti

EuroAreenan vaalitenttiin kerääntyneet meppiehdokkaat kertoivat omasta vaalirahoituksestaan. Suurimman potin on kerännyt kokoomuksen Risto E.J. Penttilä, jonka vaalikassa on noin 100 000 euroa.

Perussuomalaisten Timo Soinin budjetti puolestaan asettuu toiseen äärilaitaan eli noin 9500 euroon.

Vihreiden Heidi Hautala kertoi oman vaalirahansa määräksi noin 15 000 euroa.

Keskustan Anneli Jäätteenmäki ei osannut kertoa budjettiaan vielä tarkasti, vaan arvioi sen asettuvan 30 000 - 40 000 euron tienoolle. Samanlaisen arvion antoi SDP:n Arto Bryggare.

Kukaan ehdokkaista ei maininnut ketään yksityistä tai yrityslahjoittajaa nimeltä.

Jäätteenmäki muistutti, että lopullinen vaalirahoitus käy ilmi vasta vaalien jälkeen, sillä rahankeräys on edelleen käynnissä.

Hautala puolestaan painotti, että ehdokkailla on mahdollisuus antaa ennakkoilmoitus rahoituksestaan vielä huomiseen mennessä.

- Kaikki vihreiden ehdokkaat ovat sitoutuneet tekemän ennakkoilmoituksen.

(MTV3)

Lue lisää uutisia EuroAreenasta:

Lue myös:

    Uusimmat