Euroalueen työttömyys nousussa

Eurostatin mukaan 12,6 miljoonaa ihmistä oli joulukuussa työttömänä euroalueella ja 19,0 miljoonaa ihmistä koko EU:n alueella.

Euroalueen työttömyys nousi joulukuussa 8,9 prosenttiin marraskuun 8,8 prosentista, kertoo EU:n tilastolaitos Eurostat. Eurostatin tutkijat arvioivat, että 12 maan muodostamalla euroalueella on kaikkiaan 12,6 miljoonaa ihmistä työttömänä. Koko EU:n alueella eli 25:ssä jäsenmaassa on työttöminä 19 miljoonaa ihmistä.

EU:n työttömyysluvut ovat huomattavasti korkeammat kuin kilpailevilla talousalueilla Yhdysvalloissa ja Japanissa. Yhdysvaltojen työttömyysprosentti on 5,4 ja Japanin 4,4.

Alhaisimmat työttömyysprosentit olivat joulukuussa Irlannissa, 4,3, Luxemburgissa 4,4 ja Itävallassa 4,5. Korkein työttömyysprosentti oli Espanjassa, 10,4. Suomen työttömyysprosentti oli Eurostatin mukaan joulukuussa 8,6.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat