Mainos

Euroalueen talous juuttui alkuvuonna nollakasvuun

Euroalueen talouskasvu hyytyi vuoden alkupuolella nollille ja taantuma vältettiin vain täpärästi.

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan tammi - maaliskuussa euromaiden bruttokansantuote asettui samalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Se pysyi ennallaan myös verrattuna edelliseen kuukauteen.

Talous kehittyi kuitenkin hieman ennakoitua paremmin, sillä analyytikot olivat ennakoineet bkt:n kasvuluvun painuvan 0,2 prosenttia miinukselle. Edellisellä vuosineljänneksellä eli loka - joulukuussa euroalueen talous supistui 0,3 prosenttia. Taantuman virallinen määritelmä olisi täyttynyt, jos talouskasvu olisi painunut pakkaselle kahden peräkkäisen vuosineljänneksen aikana.

Euroalueen murheenkryyni oli Kreikka, jonka talous supistui 6,2 prosenttia vuoden takaisesta. Talouskasvu jäi hieman miinukselle myös muun muassa Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.