Mainos

Euro-Samaran valmistus loppuu Uudessakaupungissa

Euro-Samara -henkilöautojen tuotanto Uudessakaupungissa loppuu heinäkuun puolivälissä. Autojen menekki ei ole vastannut odotuksia. Sopimus Euro-Samaran valmistamisesta Suomessa tehtiin vuoden 1995 lopussa AvtoVAZin, AVVAn, EuroLadan ja Valmet Automotiven välillä.

Sopimukseen perustuen yhtiö on jo vuonna 1997 saanut maksun projektiin tehtyjen investointien kuolettamiseksi. Valmet Automotive kertoo, että mahdollisiin lopettamiskustannuksiin on varauduttu jo aikaisemmissa tilinpäätöksissä.

Euro-Samaran tuotanto alkoi Suomessa vuonna 1996. Vajaan kahden vuoden aikana on valmistunut noin 15000 autoa, mikä on alle puolet suunnitellusta määrästä.

Euro-Samaroita valmistetaan tällä hetkellä 20 autoa päivässä, mikä työllistää runsaat sata henkilöä. Autotehtaalla on käynnistetty yt-menettely työntekijöiden tilanteen selvittämiseksi. Samara-tuotannon loppuminen ei Valmet Automotiven mukaan vaikuta tehtaan muuhun tuotantoon.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.