Euro on suomalaisten mielestä parasta EU:ssa

MTV:n uutisten kyselyssä suomalaiset kiittävät Euroopan unionia myös Suomen entistä vakaammasta taloustilanteesta ja korkotasosta.

Suomalaiset arvostavat Euroopan unionissa eniten yhteistä rahaa. Tämä käy ilmi MTV:n uutisten ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston yhdessä teettämästä mielipidetutkimuksessa.

Kyselyyn haastateltiin tuhatta ihmistä. Haastatelluista peräti neljä viidestä arvosti juuri yhteistä valuuttaa. Monet vastaajista totesivat yhteisvaluuttaan siirtymisen helpottaneen matkustamista ulkomailla.

Yhteisen rahan jälkeen suomalaiset kiittävät EU:ta eniten vapaasta kaupankäynnistä yli maiden rajojen. Seuraavaksi eniten kiitosta saavat vakaampi taloustilanne sekä korkotaso.

Yli puolet katsoo EU:n onnistuneen myös kansainvälisessä kriisinhallinnassa, terrorismin vastaisessa toiminnassa, ihmisoikeuksien lujittamisessa ja ympäristöolojen parantamisessa. Sen sijaan ruuan ja alkoholin hintaa jäsenyyden ei nähdä juuri alentaneen. Vastaajista vain neljä kymmenestä arvioi elintarvikkeiden hintojen tippuneen Suomen liityttyä EU:hun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat