Eukonkantajat kokoontuvat taas Savoon – kilpailijoita Australiasta ja Meksikosta asti

Maailmallakin mainetta niittäneet Eukonkannon MM-kisat käynnistyvät tänään Sonkajärvellä Pohjois-Savossa. Eukonkannon MM-tittelistä kisaillaan viikonloppuna jo 19. kerran.

Mediahuomiota eri puolilla maailmaa saanut omalaatuinen kesäkisa on kerännyt tänä vuonna osanottajia 14 maasta.

Huomiseen pääkisaan on ilmoittautunut yli 50 paria, joista kaukaisimmat saapuvat Australiasta ja Meksikosta. Kilpailijoita on myös muun muassa Venäjältä, Ranskasta, Tasmaniasta ja Britanniasta.

Mestaruutta puolustaa suomalaispari Taisto Miettinen ja Kristiina Haapalainen. 

Tänä vuonna eukonkantotapahtuman teemaksi nousee lähiruoka. Eukonkanto Oy:n toimitusjohtaja Eero Pitkänen kertoo, että tarjolla on muun muassa paikallisia juustoja.

– Pohjoissavolaiset pientuottajat ovat lähteneet tapahtumaan mukaan innokkaasti. Tarjolla on heiltä ainakin marjoja, yrttejä, vihanneksia, mansikoita, juustoja ja lihatuotteita, Pitkänen listaa.

Lue myös:

    Uusimmat