EU yrittää helpottaa lentomatkustajien tax free -tuontia

Nykyään EU:n ulkopuolelta ei saa tuoda nestemäisiä tax free -ostoksia, jos aikoo jatkolennolle unionin sisällä. Syynä ovat tiukentuneet turvallisuusmääräykset.

Euroopan unioni koettaa helpottaa lentomatkustajien tekemien tax free -ostosten tuomista EU:hun käsimatkatavaroissa.

Nyt unionin ulkopuolelta saapuvien matkustajien tuliaiset takavarikoidaan, mikäli heillä on jatkolento EU:n sisällä.

Näin esimerkiksi Kuubasta Saksan kautta Suomeen lentävä matkailija ei nykyisin voi ostaa pulloa rommia lähtiessään lentokentältä, sillä se takavarikoidaan Saksan turvatarkastuksessa.

Käytäntö on tuottanut matkailijoille miljoonien eurojen tappiot ja vähentänyt tax free -myyntiä maailman lentokentillä. Samalla EU:n lentokentillä on takavarikoitu mittavia määriä alkoholia.

Tiukentuneiden turvallisuusmääräysten vuoksi matkustajat saavat EU:ssa kuljettaa käsimatkatavaroissa vain hyvin pieniä määriä nesteitä. Unionin omilla lentokentillä nesteitä on saanut ostaa, mutta vasta turvatarkastuksen jälkeen.

Nykykäytännön voi muuttaa komission päätöksellä. Jäsenmaiden asiantuntijat ovat periaatteessa jo hyväksyneet komission ehdotuksen. EU-parlamentin siunausta odotetaan vielä. Komissio ei halua tarkemmin kommentoida ehdotuksen yksityiskohtia tai aikataulua niin kauan kuin asia on kesken.

Todennäköisesti uudistuksen voimaantulo vie senkin jälkeen aikaa, koska helpotusten käytännön toteuttamisesta joudutaan sopimaan erikseen EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat