EU-vertailu vanhusten hoidosta: asenteissa parantamisen varaa

EU-rahoituksella tehdyssä vanhusten asemaa koskeneessa tutkimuksessa on vertailtu EU-maiden ja Norjan tarjoamia palveluita ja eläkejärjestelmiä. Mukaan on otettu myös tietoja kussakin maassa viime aikoina käydystä vanhuksia koskevasta keskustelusta. Tutkimuksen loppuraportin odotetaan valmistuvan lähikuukausina.

Tutkimukseen sisällytetyt tilastotiedot ovat vuodelta 1995, mutta Marja Vaarama arvioi, ettei palvelujen määrä ole Suomessa suuresti tuosta vuodesta laskenut. Poikkeuksena saattavat olla jotkut tiukalle säästökuurille joutuneet yksittäiset kunnat.

Pohjolassa mallimaita

Monet keskieurooppalaiset näkevät Pohjoismaat - Suomen mukaan lukien - jonkinlaisina vanhustenhuollon mallimaina. Keski- ja eteläeurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna täkäläinen palveluvalikoima on monipuolinen: on tarjolla sekä laitos- että avopalveluita.

Myös Suomen ja Ruotsin eläkejärjestelmät kestävät hyvin eurooppalaisessa vertailussa. Tämä näkyy siinä, että meillä Suomessa on vähän köyhiä vanhuksia. Jo Keski-Euroopassa perheiden osuus vanhusten huolehtimisessa on suuri ja Välimerta kohti mentäessä perheiden rooli edelleen korostuu. Vaikka monissa Euroopan maissa on tarjolla laitospalveluita, kotipalveluita puuttuu, koska perheiden odotetaan hoitavan tämän puolen.

Kun maatamme verrataan pelkästään muihin Pohjoismaihin, Suomi-kuva jossain määrin muuttuu. Avopalveluita Suomessa ei ole tarjolla samaan malliin kuin esimerkiksi Tanskassa.
-Eli Euroopan keskiarvoon verrattuna olemme hyviä, mutta emme suinkaan Euroopan parhaita, Vaarama tiivistää.

Kohtuukuluin paljon palvelua

Vaikka rahat vanhusten huoltoon tulevatkin kaikkialla tavalla tai toisella julkisista varoista, Pohjoismaat erottuvat omaksi joukokseen palvelujen tuottamisessa. Tällä tarjonnasta vastaavat pääasiassa kunnat, kun muualla Euroopassa asialla ovat lähinnä yksityiset voittoa tuottamattomat yhdistykset.

Tässä vertailussa Suomen järjestelmän plussaksi osoittautuu se, että määrällisesti runsaat vanhuspalvelut pystytään tuottamaan kohtuukustannuksin. Eli toisin sanoen kustannus-hyötysuhde on hyvä. Erityisesti Suomen eduksi Vaarama mainitsee myös sen, että täällä on ymmärretty, miten tärkeää vanhustenpalveluissa on sosiaali- ja terveydenhuollon saumaton yhteistyö. Tässä suhteessa Suomi on edellä Ruotsiakin.

Eroon tehdasmaisuudesta

Sen sijaan suomalaisessa laadussa Vaarama löytää runsaasti moittimista. Pulmat lähtevät jo asenteista: siinä kun meillä vanhuus mielletään monesti vajavaisuuden ajaksi, monessa muussa Euroopan maassa se on enemmänkin luonteva osa elämänkaarta.

Vaarama arvostelee meikäläistä hoitokulttuuria ja tehdasmaisia toimintatapoja. Vanhus nähdään täällä usein palvelujärjestelmän asiakkaana, kun esimerkiksi Tanskassa hänellä on enemmän mahdollisuuksia osallistua omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin. Kolikon kääntöpuoli on sitten se, että muualla Euroopassa koko joukko vanhuksia joutuu nojaamaan perheeseensä sen vuoksi, etteivät sikäläiset vakuutusjärjestelmät kata kaikkia hoidon kustannuksia. Vaarama tähdentää sitä, että EU-vertailussa on kyse keskiarvoista. Suomen sisälläkin on monta Suomea ja kuntien väliset erot ovat varsin isot.

Vanhusten huollon ykköshuolenaiheiksi hän nimeää Suomessa juuri laitoshoidon laadun ja toisaalta kotipalvelujen hitaan kehityksen.
-Kotiin annettavat palvelut eivät kehity sitä tahtia kuin pitäisi, kun laitospalveluja ei ole tarkoitus lisätä.

Vaarama muistuttaa, että tätä nykyä Suomen väestö on vielä Euroopan nuorimpia, mutta seuraavan 30 vuoden aikana täällä on odotettavissa valtava muutos väen ikääntyessä. Aikaa ongelmien hoitamiseksi siis vielä on, mutta ei loputtomiin.
(STT)