EU varoittaa Serbiaa

EU varoittaa Serbiaa, että Kosovon itsenäistymiseen liittyvät jatkuvat levottomuudet haittaavat suhteiden parantamista Serbian ja unionin välillä.

Samalla EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana vaati Serbiaa turvaamaan ulkovaltojen lähetystöjä uusilta väkivaltaisuuksilta. Solanan mukaan yhteistyöneuvotteluja ei voida jatkaa ennen kuin väkivalta päättyy.

Käytännössä uhkauksella ei ole suurta merkitystä, koska Serbian ja EU:n yhteistyösopimus on jo allekirjoitusta vaille valmis. Lisäksi Serbialla ei nykytilanteessa ole todennäköisesti kiirettä tiivistää suhteitaan EU:hun.

Kosovon itsenäistymistä vastustavat serbit iskivät eilen useisiin suurlähetystöihin Belgradissa.

Pääministeri Vojislav Kostunican puolueen tiedottaja sanoi B92-uutiskanavalle, että jos lähetystöiskuja pidetään kansainvälisen oikeuden vastaisena, on muistettava, että Kosovon itsenäistyminen on pahempi rikos.

KFOR-rauhanturvaajien vastuualueella ei ole tämän päivän aikana raportoitu ongelmista.

Mitrovican kaupungin serbiosassa on uutisoitu kuitenkin jälleen mielenosoituksista, ja Kosovon ja Serbian välisellä rajalla on ollut erityisvalvonta.

Suomen Serbian-lähettiläs: Nyt lasketaan vahinkoja

-Tänään täällä lasketaan vahinkoja ja yritetään korjailla paikkoja, kuvailee Belgradin tunnelmia suurlähettiläs Kari Veijalainen.

Kaupungilla oli rauhallista hänen matkatessaan Suomen suurlähetystöön kaupungin keskustassa. Suomen lähetystörakennus oli saanut olla rauhassa eilisten levottomuuksien aikana.

-Olemme pitäneet viime päivinä matalaa profiilia emmekä ole suuremmin korostaneet kansallisia tunnuksia.

Suomen vaakuna on kyllä lähetystön seinällä, mutta siniristilippu ei liehu salossa.

Veijalainen ei yllättynyt siitä, että väkijoukko pääsi torstaina tuhoamaan Yhdysvaltain lähetystön ja aiheuttamaan vahinkoa myös monissa muissa edustustoissa.

-Jo viime sunnuntaina täällä oli mielenosoituksia Yhdysvaltain lähetystön edustalla, eikä poliiseja ollut aluksi missään. Eilen paikalla olisi tarvittu jo etukäteen mittavat turvatoimet, kun tiedettiin että lähetystö olisi ilmeinen kohde.

Myös EU:n puheenjohtajamaan Slovenian lähetystö oli viikonvaihteessa jätetty aivan mitättömän poliisijoukon suojelun varaan.

Hän toivoi, että Serbian viranomaiset lähipäivinä osoittaisivat, että he ottavat ulkomaiden lähetystöjen suojelun tosissaan. Jos näin ei käy, täytyy ryhtyä harkitsemaan varasuunnitelmia.

-Lähetystön evakuointiakin harjoittelimme jo viikonloppuna ja henkilökunnalle on tähdennetty, miten mahdollisessa vaaratilanteessa pitää toimia.

Suomen Belgradin-edustusto on pienehkö; työntekijöitä on kymmenen, heistä neljä Suomesta lähetettyä ja loput paikalta palkattuja.

Bosnia myös huolenaihe

EU on seurannut Balkanin tilanteen kehittymistä viime päivät erittäin jännittyneenä. Kosovon ja Serbian ohella myös naapurimaata Bosnia-Herzegovinaa on pidetty herkeämättä silmällä.

Pelkona on ollut, että Bosnian serbit seuraavat Kosovon esimerkkiä ja ilmoittavat irtautuvansa Bosniasta.

Liittovaltion serbiosan Republika Srpskan parlamentti väläytti jo myöhään eilen, että alue voi järjestää kansanäänestyksen kysymyksestä.

(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomen uutiset 22.02.2008)

Lue myös:

    Uusimmat