EU vapauttaa jäsenmaiden välisen autokaupan

Euroopan unioni aikoo vapauttaa autojen myynnin yli rajojen. Nykyisin autotehtaat ovat määritelleet tarkasti alueen, jolla kukin myyjä on voinut toimia.

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman EU:n komissiolähteen mukaan jo kuun lopulla on odotettavissa suuria muutoksia autokauppaa koskeviin säännöksiin.

-Laitamme kuluttajan takaisin ajajan penkille, lähde sanoi.

EU julkaisee 30. tammikuuta autokaupan uudet säännöt, jotka muuttavat lähteen mukaan radikaalisti nykyistä käytäntöä. Jos ne hyväksytään, uusien sääntöjen on määrä tulla voimaan syyskuussa, kun nykyinen 15 vuotta voimassa ollut sopimus päättyy.

Nykyinen sopimus on antanut autokaupalle erivapauden poiketa EU:n kilpailulaeista useassa suhteessa. Autotehtaat ovat mm. voineet määrätä hinnat, jälleenmyyjille on voitu määrätä tarkat myyntialueet ja myyjät on velvoitettu huolehtimaan huollosta ja muista myynnin jälkeisistä palveluista.

Kun uudet säännöt tulevat voimaan, autokauppiaat voivat periaatteessa myydä kenelle tahansa asiakkaalle koko EU:n alueella. Muutos on laadittu erityisesti silmällä pitäen Internet-kauppaa, jota EU:n komissio haluaa edistää.

-Kun myynnin kieltäminen oman alueen ulkopuolella on poistettu, dynaamisimmat kauppiaat voivat vihdoin käyttää hyväksi Internetiä, lähde sanoi. Hän huomautti, että muilla aloilla käytännöt ovat jo esitetyn mukaisia.

Markkinatalouden mukaisesti


Autotehtaat eivät esityksen mukaan myöskään voisi enää vaatia kauppiasta keskittymään vain yhteen merkkiin. Omat edustajansa autovalmistajat voivat toki edelleen valita.

Auton myyjiä ei enää velvoitettaisi huolehtimaan myynnin jälkeisistä palveluista kuten nykyinen säännöstö edellyttää. Autoala voisi näin erikoistua entistä tehokkaammin joko myyntiin tai huoltoon. Lähteen mukaan sellainen käytäntö olisi enemmän markkinatalouden mukainen.

Myynnin ja huollon kytkystä syntyneitä merkkihuoltamoja on mm. Suomessa syytetty usein ylihinnoittelusta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat