EU valmistelee sopimusta lentotietojen antamisesta

Yhdysvallat on perustellut matkustajatietojen vaatimista terrorismin vastaisella taistelulla.

Euroopan unioni valmistelee uutta sopimusta lentomatkustajien tietojen luovutuksesta Yhdysvalloille. EU-komissio haluaa uuden sopimuksen voimaan jo syksyllä.

Uusi sopimus on välttämätön, sillä EY-tuomioistuin totesi nykysopimuksen laittomaksi toukokuun lopussa. Tuomioistuimen mukaan EU:n kahden vuoden takainen päätös tietoluovutuksista tehtiin muodollisesti väärin. EU-maat saivat syyskuun loppuun asti aikaa korjata tilanteen.

Tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, rikkooko itse tietojen luovutus matkustajien yksityisyydensuojaa.

Yhdysvallat on päässyt kiistanalaisen sopimuksen avulla suoraan käsiksi osaan eurooppalaisten lentoyhtiöiden tietokannoista. Matkustajarekisteristä näkyvät nimen ja osoitteen lisäksi esimerkiksi luottokorttitiedot. Tietojen luovutus koskee Yhdysvaltoihin suuntautuvia lentoja.

Yhdysvallat on perustellut matkustajatietojen vaatimista terrorismin vastaisella taistelulla.

Maa on uhannut lentoyhtiöitä sakoilla ja jopa laskeutumisluvan epäämisellä, jos tietoja ei luovuteta. Esimerkiksi suomalainen Finnair ei edes myy lippuja Yhdysvaltain-lennoilleen, ellei matkustaja suostu tietojen antamiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat