EU vakuuttelee euron vakautta

EU:n huippuvirkamiehet vakuuttelivat tänään tulevan yhteisvaluutan euron vakautta Maailman talousfoorumin osanottajille Davosissa. Virkailijoiden mukaan eurosta on tulossa yhtä vakaa valuutta kuin Saksan markka tai Ranskan frangi ja se pikemminkin luo lisää työpaikkoja kuin pahentaa työttömyyttä.

Ranskan keskuspankin johtaja Jean-Claude Trichet sanoi euron säilyttävän hyvin arvonsa, koska sen luomisessa mittapuuna pidetään Euroopan vahvimpia valuuttoja. Eurosta tulee varmasti luottamusta herättävä valuutta, hän vakuutti televisiohaastattelussa. EU:n komission puheenjohtaja Jacques Santer puolestaan sanoi, että euro tasapainottaa Yhdysvaltain dollarin valta-asemaa kansainvälisessä taloudessa.
-Tulevaisuudessa kansainvälisillä sijoittajilla on valinnanvaraa euron ja dollarin välillä. Kummankin tukena ovat vahvat taloudelliset perustat ja vakauteen tähtäävä talouspolitiikka, hän totesi.

Santerin mukaan euron käyttöönotto luo lisää työpaikkoja parantamalla Euroopan kilpailukykyä. Samaa sanoi Ranskan talous- ja valtiovarainministeri Dominique Strauss-Kahn, jonka mukaan koheneva kilpailukyky merkitsee eurooppalaisten yritysten vahvistumista.
-Euroopan suurin yhteiskunnallinen ongelma on työttömyys, mutta työpaikkoja voidaan luoda lisää vain parantamalla kilpailukykyä, Strauss-Kahn totesi. Trichet'n mukaan euro kannustaa rakenteellisten ongelmien, kuten työmarkkinoiden jäykkyyden, korjaamiseen. Myös Trichet kiisti euron arvostelijoiden kannan, jonka mukaan yhteisvaluutta pahentaa työttömyyttä.

Virkamiehet eivät spekuloineet sillä, mitkä jäsenmaat ovat mukana euron ensimmäisessä aallossa ensi vuoden alussa. Rahamarkkinat kuitenkin odottavat, että yhteisvaluutta otetaan käyttöön laajalla rintamalla, missä on mukana 11 EU:n 15 jäsenmaasta. EU päättää toukokuussa, ketkä otetaan mukaan ja keitä ei. Deutsche Bankin edustaja Rolf-Ernst Breuer arveli, että euro tuo mukanaan lisäpaineita pankkifuusioihin. Hänen mukaansa syntyy myös tarve integroida Euroopan yli 30 arvopaperipörssin ja yli 20 futuuripörssin toimintaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat