EU vaati Venäjää kunnioittamaan kansalaisten perusoikeuksia

EU:n lisäksi myös Euroopan Neuvosto ilmaisi huolensa mielenosoittajien ja toimittajien kohtelusta.

EU:n komissio on vaatinut Venäjää kunnioittamaan kansalaistensa perusoikeuksia, kuten oikeutta osoittaa mieltään. Komission edustaja huomautti, että Venäjä on sitoutunut näihin perusarvoihin lukuisten kansainvälisten järjestöjen jäsenenä.

Arvostelu kohdistui Venäjän poliisin viimeaikaisiin koviin otteisiin mielenosoittajia vastaan Moskovassa ja Pietarissa. Poliisi on mielenosoitusten yhteydessä pidättänyt myös tapahtumia seuranneita toimittajia, heidän joukossaan myös ulkomaisten tiedotusvälineiden edustajia.

Myös useat muut tahot tuomitsivat Venäjän poliisin toimet. Saksan hallituksen edustaja Thomas Steg piti poliisin voimankäyttöä ylimitoitettuna.

- Viikonvaihteen aikana näkemämme liiallinen voimankäyttö on huolestuttavaa ja hyökkäykset viestimiä vastaan ovat tuomittavia, unionin puheenjohtajamaan hallitusta edustava Steg sanoi toimittajille Berliinissä.

Euroopan Neuvosto ilmaisi niin ikään huolensa mielenosoittajien kohtelusta.

- Tuomitsemme tämänkaltaisen suhteettoman voimakäytön, sanoi neuvoston puheenjohtaja Rene Van der Linden. Mielipiteen vapaus ja vapaus kokoontua ovat demokraattisissa maissa perustavaa laatua olevia oikeuksia, hän korosti.

Venäjästä tuli Euroopan Neuvoston jäsen 1996, ja viime vuonna se toimi vuorollaan järjestön puheenjohtajana.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat