EU-vaalien nuorisoehdokkaiden toivotaan houkuttelevan nuoria uurnille

Hallituspuolueilla on vaalilistoillaan vain muutamia nuorisoehdokkaita, mutta oppositiopuolueista esimerkiksi vihreillä alle 30-vuotiaden ehdokkaiden osuus on kolmannes.

Esimerkiksi vihreiden eurovaaliehdokkaista noin kolmannes on alle 30-vuotiaita.

Europarlamenttipaikoista kilvoittelee kesän vaaleissa kymmeniä nuorisoehdokkaita. Vaikka hallituspuolueet ovatkin noudattaneet ehdokasasettelussaan perinteistä muutaman nuorisoehdokkaan linjaa, oppositiopuolueiden listoilla nuoria riittää. Vasemmistoliiton ehdokkaista neljännes, ja vihreiden ehdokkaista jopa kolmasosa on alle kolmekymmenvuotiaita.

Kautensa päättäneessä europarlamentissa Suomea edusti vain yksi alle 30-vuotias edustaja, kokoomuksen Piia Noora-Kauppi. Kesän vaaleissa parlamenttipaikoista kilvoittelee hänen kanssaan kymmeniä nuoria.
Nuorisoehdokkaiden avulla puolueet toivovat voivansa houkutella vaaliuurnille myös nuoria äänestäjiä. Nuoret ovat vaalitutkimusten mukaan muita ikäluokkia huomattavasti passiivisempia äänestäjiä. Alle 30-vuotiaiden äänestysinto on ollut laskussa jo pitkään, eikä kesän eurovaalienkaan odoteta aktivoivan nuoria.

Politiikantutkijan mielestä nuorten passiivisuus ei johdu kuitenkaan laiskuudesta.

- Nuoret eivät ole vielä astuneet sellaiseen elämänvaiheeseen, jossa monetkaan valtapolitiikan asiakysymykset koskettaisivat heitä. Viime aikoina on myös ollut nähtävissä lisääntyvissä määrin se, että valtapolitiikan arvot ja käsitteistö, jolla politiikassa keskustellaan, on ehkä etääntymässä niistä arvoista, joita nuoret pitävät tärkeinä, arvioi tutkija Villiina Hellsten Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta.

Tutkija ei kuitenkaan usko, että EU-vaaliehdokkaiden ikä olisi itsestään selvä vaalivaltti myöskään nuorten äänestäjien joukossa.

- Luulen, että nuoret punnitsevat ehdokkaita pitkälti samoin meriitein ja arvolähtökohdin kuin vanhempi väestökin, toteaa Hellsten.

Enemmistö MTV:n vaalikonekysymyksiin vastanneista nuorisoehdokkaista haluaisi lisätä europarlamentin toimivaltaa ja toivoisi pienten maiden säilyttävän komissaaripaikkansa myös jatkossa. Puolet vastaajista suhtautuu epäilevästi unionin yhteiseen puolustukseen. Selkeän enemmistön mielestä Suomen ei tulisi liittyä Natoon, vaikka useammat EU-maat kuuluvatkin puolustuliittoon.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.05.2004).

Lue myös:

    Uusimmat