EU-vaaleja halutaan siirtää

EU-parlamenttivaalit pitäisi siirtää toukokuun puolelle, etteivät ne osuisi yhteen koulujen lomakauden kanssa. Tämä ajatus sisältyy parlamentin ehdotukseen tavoista, joilla vaalitapaa pitäisi yhtenäistää. Valtioneuvosto kirjelmöi hankkeesta eduskunnalle tänään.

Tarkoituksena on ottaa käyttöön suhteellinen vaalitapa kaikissa EU-maissa. Maille jäisi vapaus valinta, minkälaista suhteellista vaalitapaa ne käyttäisivät.

Suurimman muutoksen uudistus aiheuttaisi Britanniassa, jossa EU-parlamentaarikot on valittu tähän asti enemmistövaaleilla. Parlamentin hyväksymä ehdotus sisältää myös ajatuksen yleiseurooppalaisista listoista. Tätä suomalaiset edustajat vastustivat jo parlamentin käsittelyssä. Myös Suomen hallitus torjuu euroopanlaajuiset listat, koska niiden katsotaan suosivan suuria maita ja kieliryhmiä.

Suomessa ehdotus ei muilta osiltaan toisi muutoksia. Suomi on jo kieltänyt kaksoismandaatin eli istumisen samanaikaisesti sekä EU-parlamentissa että kansallisessa parlamentissa. Kaikki jäsenmaat eivät kuitenkaan kannata kieltoa; esimerkiksi Italia, Ranska ja Tanska sallivat kahdella jakkaralla istumisen.

Parlamentin ehdotus on parhaillaan EU:n jäsenmaiden tarkasteltavana ministerineuvostossa, eikä sen odoteta ehtivän voimaan ennen ensi kesäkuun vaaleja. Ensimmäiset uudenmalliset EU-parlamenttivaalit pidettäisiin siis vasta vuonna 2004 - mahdollisesti jo toukokuun puolella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat