EU uhkaa viedä Kreikan oikeuteen

Kreikkaa uhkaa oikeudenkäynti EY:n tuomioistuimessa väärien budjettilukujen vuoksi. Komission mukaan Kreikka ei ollut euro-kelpoinen sen liittyessä yhteisvaluuttaan.

EU:n komissio uhkasi tänään Kreikkaa kurinpitotoimilla sen antamien väärien budjettilukujen tähden. Tarkistusten jälkeen on selvinnyt, että Kreikka liittyi yhteisvaluutta euroon vuonna 2001 virheellisillä luvuilla, eikä se oikeasti olisi ollut euro-kelpoinen. Rangaistuksena voi olla oikeudenkäynti EY:n tuomioistuimessa ja sakot.

Kiista budjettiluvuista koskee etenkin budjettialijäämää, joka ei rahaliitto emun sääntöjen mukaan saa ylittää 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n komission tekemän tarkastuksen mukaan Kreikan budjettialijäämä on ollut kuitenkin koko ajan yli sallitun vuosina 1997-2003.

- Kreikka ei olisi liittynyt euroalueeseen niillä luvuilla, mitä meillä nyt on, talous- ja raha-asioista vastaava tiedottaja Amelia Torres sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat