EU uhkaa puuttua tekstiviestien hintoihin

Euroopan unioni aikoo määrätä hintakaton ulkomailla lähetetyille tekstiviesteille ja käytetyille datapalveluille. Tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding aikoo esitellä uuden verkkovierailuasetuksen jo lokakuussa.

Asetus panee pisteen teleoperaattoreiden verkkovierailurahastukselle. Verkkovierailusta on kyse aina kun matkapuhelinta käyttää ulkomailla muussa kuin oman operaattorin verkossa.

Komissaari Reding vaati operaattoreita laskemaan ulkomailla lähetettyjen tekstiviestien hintoja vapaaehtoisesti jo helmikuussa. Komission mukaan tekstiviestien keskimääräinen vähittäismyyntihinta ei kuitenkaan ole keväästä muuttunut.

Pahimmillaan ulkomailla lähetettävä tekstiviesti maksaa kuluttajalle kymmenen kotimaassa lähetetyn viestin verran. Kuluttajan kannalta tekstiviestien lähettäminen ulkomailla on hankalaa senkin takia, että hinnat vaihtelevat hurjasti maittain. Esimerkiksi Espanjassa tekstiviesti voi maksaa yli 40 senttiä, mutta halvimpiin maihin kuuluvassa Latviassakin 20 senttiä.

Operaattorit armahtaneet jättilaskuja

Komission mielestä operaattorit rahastavat liikaa myös silloin, kun kännykällä on ulkomailla surffailtu netissä. Datapalvelujen hintojen vaihteluväli on huomattavat 0,25-16 euroa megabitiltä.

Ulkomaanmatkan jälkeinen kännykkälasku voikin helposti nousta tuhansiin euroihin, vaikka nettisurffailu olisi jäänyt muutamaan tuntiin. Moni ei osaa ennakkoon jättilaskua edes pelätä, sillä internetin käytössä on totuttu kiinteään kuukausihintaan.

Kauppalehti kertoi tiistaina, että kotimaan operaattorit ovat suostuneet armahtamaan datapalvelujen ulkomaan käytöstä syntyneitä jättilaskuja. Operaattorit luopuvat käytännössä omista palkkioistaan, sillä ne joutuvat silti tilittämään ulkomaisen operaattorin verkkovierailusta vaatimat maksut.

- Tämä on ensimmäinen kesä kun liikkuva netti on käytössä todella monilla. Tämä on ylimenokausi, jatkossa ihmiset oppivat kyllä, arvioi Elisan palvelujohtaja Pasi Vanninen lehden haastattelussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat