EU tyytyväinen Turkin uudistupakettiin

Euroopan unioni ilmoitti tänään tyytyväisyytensä Turkin uudistuspakettiin.

EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan edustaja sanoi unionin olevan tyytyväinen "vihdoinkin hyväksyttyyn" uudistuspakettiin.

Solanan edustajan mukaan kyseessä ovat hyvin tärkeät uudistukset, joita EU on odottanut jo kauan. Hän sanoi lisäksi EU:n onnittelevan Turkin hallitusta ja toivovan sen jatkavan uudistusten tiellä.

EU aikoo komission tänään antaman lausunnon mukaan kuitenkin tarkkaan seurata uudistuspaketin toimeenpanoa. Myös komission lausunnossa tuotiin julki tyytyväisyys uudistuspaketin hyväksymiseen.

Komissio korosti erityisesti Turkin poliittisten johtajien enemmistön päättäväisyyttä lähentyä EU:n arvoja ja normeja. Komissio lisäsi, että uudistuspakettia pitää tutkia tarkkaan sen vaikutusten täydeksi arvioimiseksi.

Komission mukaan paljon riippuu ennen kaikkea uudistusten käytännön toteutuksesta. EU aikoo komission mukaan arvioida tätä puolta lähikuukausien aikana. Komissio antaa oman arvionsa Turkin jäsenyyshakemuksen tilasta syksyllä.

Turkki haluaa EU:lta vuodenvaihteeseen mennessä tiedon päivämäärästä, jolloin jäsenyysneuvottelut alkavat. Saksan sisäministeri Otto Schily ilmaisi tänään myös tyytyväisyytensä uudistuspakettiin. Schilyn mukaan viimeinenkin este maiden väliselle yhteistyölle on nyt poissa. Hän korosti myös uudistusten tärkeyttä Turkin ja EU:n suhteille.

(STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat