EU tutkii Pariisin Disneylandin – muilta kuin ranskalaisilta epäillään perittäneen korkeampia hintoja

EU:lle tulleiden kuluttavalitusten perusteella Pariisin Disneyland on perinyt ulkomaisilta kävijöiltä huomattavasti korkeampia hintoja kuin ranskalaisilta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan EU:n komission päätös tutkia hinnoittelua on osa suurempaa tehoiskua.

Iskun avulla pyritään puuttumaan "geoblokkaukseen", eli yritysten käytäntöihin, joilla pyritän rajoittamaan tuotteen tai palvelun kulutusta asiakkaan lähtömaan perusteella tai perimään korkeampia hintoja ulkomaisilta asiakkailta.

Komission mukaan käytäntöihin puuttuminen voi vauhdittaa talouskasvua EU-alueella ja liiketoimintaa etenkin verkkokaupassa.

– Olemme tarkastelemassa valituksia, joista useampi kuin kourallinen koskee Disneyland Parisia, kertoo komission tiedottaja Lucia Caudet Reutersille.

Muissa huvipuistoissa komissio ei havainnut vastaavia hintaeroja.

Valtaosa vierailijoista muualta kuin Ranskasta

Disneyland Parisissa vieraili viime vuonna 14,2 miljoonaa henkilöä, tehden siitä Euroopan vierailluimman turistikohteen. Alle puolet vierailijoista tuli Ranskasta. Brittejä vierailijoita oli 16 prosenttia ja saksalaisia kolme prosenttia.

Viime viikolla komissio syytti Sky UK:ta ja kuutta Hollywood-studiota siitä, että ne laittomasti estäisivät Irlannin ja Britannian ulkopuolisten pääsyn käyttämään maksutelevisiopalveluitaan.

Aiemmin kuluttajavalitukset ovat johtaneet siihen, että EU tarkasti kuusi autonvuokrausyritystä, joista viisi lopulta myöntyi muuttamaan asiakassopimuksiaan. 

Kuluttaja-asioita ajava BEUC-järjestö kiittelee tarkastusta.

– Kuluttajat eivät usein ole tietoisia epäreiluista hintaeroista. Tämän kaltaiset hintakäytännöt ovat kuitenkin nähdäksemme yleisiä useilla aloilla, järjestön tiedottaja Johannes Kleis kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat