Mainos

EU tuomitsi väkivallan Algeriassa

EU tuomitsee Algeriassa yhä jatkuvan väkivallan ja vaatii suurempaa avoimuutta Algerian hallitukselta. EU-maiden ulkoministerit saivat maanantaina unionin valtuuskunnan selonteon Algerian tilanteesta. Valtuuskunta vieraili Algeriassa viime viikolla.

Vierailua kuvattiin merkittäväksi askeleeksi kohti vuoropuhelua Algerian hallituksen kanssa. Noin 70000 ihmisen arvioidaan saaneen surmansa kuusi vuotta jatkuneissa väkivaltaisuuksissa Algeriassa.

Ulkoministerit sanoivat toivovansa, että Algerian viranomaiset olisivat pian valmiit ottamaan vastaan YK:n edustajien vierailun. Myös muiden kansainvälisten järjestöjen ja lehdistön tulisi voida työskennellä vapaasti Algeriassa, ministerit sanoivat julkilausumassaan.

Jos demokraattisia laitoksia ja oikeustointa Algeriassa vahvistetaan, johtaa se EU:n mukaan väkivaltaista muutosta ajavien voimien aseman heikentymiseen.

Algerian hallitus vastustaa ulkopuolisten pyrkimyksiä puuttua sisäisiin asioihinsa. Erityisen arvostelevasti hallitus on suhtautunut väitteisiin, että se olisi sekaantunut siviiliväestöön kohdistuviin terroritekoihin.

Britannian ulkoministeri Robin Cook tähdensi maanantaina, että EU on valmis auttamaan Algerian kriisin ratkaisussa, mutta Algerian viranomaisten on myös oltava halukkaita ottamaan apua vastaan.

Ministerit painottivat Algerian hallituksen kanssa jatkettavan vuoropuhelun tärkeyttä. Cookin mukaan seuraava askel tällä tiellä on hänen ja Algerian ulkoministerin Ahmed Attafin tapaaminen Lontoossa. Tapaamisen ajankohta ei ollut vielä maanantaina selvillä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.